maanantai 31. heinäkuuta 2017

Mä tykkään musta niin että halkeen!

(No heh heh. Oli pakko. On myös pakko kertoa, että inhoan tuota biisiä. Olin kerran hirvittävällä höökillä tulostamassa nuotteja koulun ainoalla tulostimella. Kun painoin enteriä ja menin laitteen eteen odottelemaan, alkoi se sylkeä ulos kymmeniä "Mä tykkään susta niin että halkeen" -sointulappuja. K Y M M E N I Ä. Lienee sanomattakin selvää, etten ehtinyt odotella omiani, kun papereita vaan virtasi ulos koneesta. Viime töikseni ryntäsin tietokoneluokkaan paperinivaska kädessäni huutamaan "KENEN NÄÄ ON??!111??!!" Kukaan ei uskaltanut myöntää. Mutta olen vieläkin täynnä pyhää vihaa kyseistä biisiä kohtaan. Ja muutenkin, onhan se höhlä.)


Sain Sannilta kivan idean. Hän oli listannut blogiinsa juttuja, joista tykkää ja ei tykkää itsessään. Tekee hyvää välillä listailla, mistä kaikesta itsessään pitää. Sillä ihan varmana jokainen meistä löytää itsestään edes jotain positiivista. Koska on kivaa tehdä edes jotain positiivisessa mielessä, en ala tässä nyt itseäni haukkua sen enempää. Ehkä enemmänkin jaan asioita, joissa haluaisin kehittyä. Iso nou nou kaikenlaiselle itsesäälille ja shamingille. Harrastan niitä muutenkin ihan liikaa. Listaamani negatiiviset asiat kannattaa siis ottaa pienen huumorinripauksen kanssa. Negatiiviset piirteet ovat osa minua, ja myös ne tekevät minusta sen mitä olen. Yritän opetella näkemään itseni lämmöllä, toivottavasti onnistuin siinä edes hetkellisesti tätä listausta tehdessäni.

Mää tykkään:

Mieli. Niin paljon kuin sitä onkin riepoteltu, ja oikeastaan ehkäpä just siksi, pidän mielestäni. Vinksahtanut, syvällinen, huumorintajuinen, luova, viisas, terävä, sivistynyt, hämmentävä.

Luovuus. Se lävistää kaiken elämässäni. Olen siitä ylpeä. Se ajaa minua, saa minut pyrkimään aina parempaan.

Musikaalisuus. Minun on ollut pakko oppia hyväksymään, että olen hyvä siinä mitä teen. Olisi aika hölmöä harjoittaa tätä ammattia, jos kokisin olevani vain ja ainoastaan sysipaska.

Vahvat hiukset. Pidän hiuksistani, ne ovat suhteellisen runsaat ja kauniitkin.

Silmät. Minun on suhteellisen helppoa etsiä hyviä puolia olemisestani ja tekemisestäni, mutta ulkonäöstäni ei todellakaan. Mutta ainakin minulla on ihan hauskat silmät.

Huumorintaju. Nauran paljon, vähän kaikelle, silloinkin kun ei saisi. Ihailen aina huumorintajuisia ihmisiä. Yleensä ihastun huumorintajuisiin ihmisiin.


Intohimoisuus. Suhtaudun tärkeinä pitämiini asioihin palavasti. Minussa alkaa pikkuhiljaa heräillä melkoinen social justice warrior. Se on kuulemma ärsyttävää, mutta ihan sama. Tärkeiden asioiden puolesta olen ihan kernaasti vähän ärsyttävä.

Esteettinen tajuni. Olen kasvanut estetiikkaa arvostavassa kodissa. Jotain on vissiin tarttunut mukaan. Tykkään sisustaa ja tehdä ympäristöstäni kauniimman. Kauneus on minulle tärkeää, ja löydän sitä vähän kaikkialta.

Empatiakyky. Haluan rakastaa ihmisiä samalla tavalla kun minua on rakastettu. Minulle voi puhua mistä vaan.

Olen utelias. Minulla on jäätävä tiedonjano, haluan tietää kaiken ja nähdä kaiken. En keksi montakaan asiaa, joka ei minua kiinnostaisi edes jollain tasolla. Formulat ehkä.

Korvani ovat söpöt.

Minulla on kuulemma tarttuva nauru ja hymy. Pidän sitä oikein positiivisena juttuna.

Nou nou:

Kun kerran huumorista puhutaan: aika usein teen chandlerit, ja peitän herkkyyteni huumoriin. Nauran itselleni ennen kuin muut ehtivät. Sen sijaan, että sanoisin, että olen heikoilla tai jopa että minuun sattuu, nauran asialle. Pelleilyllä saan huomion pois kipeistä jutuista. Tästä olen saanut viime aikoina palautetta. Herkkyys voisi olla tosi kaunista ja viehättävää, mutta kun se on niin pirun pelottavaa.


Kroppa. Ikuinen taistelukenttä. Mutta niin kauan kun se toimii, eli kun pystyn liikkumaan, laulamaan, soittamaan ja vaikka tanssimaan, on kaikki kuitenkin ihan hyvin. Joku raskausarpi ja liika pehmeys eivät saisi estää elämästä ja menemästä ihmisten ilmoille.

Kiihkoilu. Innostun helposti, mutta joskus innostuminen on negatiivista innostumista. Poliittiset tai ideologiset keskustelut saavat minut yleensä täysin pois raiteiltani, kun en kertakaikkiaan kestä vääriä mielipiteitä. (Kyllä vaan; jos olet rasisti, homofoobikko, misogynisti tai laitat ananasta pizzaan, mielipiteesi on väärä.:D) Aika usein tähän liittyy se intohimo-aspekti. Kun asiat vaan menevät ihon alle! Siinäpä sitten onkin räjähdysvaara.

Olen liiankin boheemi. Se voi silloin tällöin olla ihan söpöä ja viehkoa, mutta useimmiten kärsin boheemiudestani, sillä minun on vaikea olla siisti ja järjestelmällinen. Mieleni vaeltelee ihan muissa maailmoissa kun pitäisi aikatauluttaa ja siivota.

En voi myöntää olevani väärässä tai jos en tiedä jotain.

Minulla on mielipide about kaikesta. Jos kukaan ei kysy, miksi vastaan silti? Joskus olisi terveellistä olla vaan hiljaa.


Antti Tuiskua siteeratakseni: "Etkö sä kuullu sä kelpaat kyllä! Hei ho paita pois! Kaikilla meil on ongelmii. Kaikil on oikeus olla täällä. Hei ho paita pois, kaikki me ollaan ihmisii." Pakko sanoa, että olen tosi voimaantunut tästä biisistä.

Tästähän saisi aikaan oikein kivan haasteen! Mietin, että kehtaanko haastaa ja totta munassa kehtaan! Haastan siis seuraavat ihanat naiset: Keyword: Love, Nonnula,  Beauty Highlights, Minäkö keski-ikäinen?,  sekä Eyeshadow and Flame.

Kaikki muutkin ovat tervetulleita kehumaan ja kehittämään itseään. Muistetaan, että kukaan ei näe meitä yhtä kriittisesti kuin me itse. Pidetään haaste siis lämminhenkisenä: ei haukuta itseämme. Itse ainakin yritän opetella puhumaan itselleni kuin puhuisin rakastamilleni ihmisille. Keskitytään niihin puutteisiinkin positiivisesti: kukapa olisi täydellinen? Ja mikäs olisi ihanampaa kuin keskeneräisyys? Inhimillisyys on niin kaunista. Kaikki te lukijat olette ihania, riittäviä ja kauniita. Piste ja lukko. 

17 kommenttia:

  1. Ihana postaus! <3 Just mietin, ennen kuin näin, että haastoit mutkin, että tällaisen tekeminen tekisi hyvää itsellekin, siis ihan itsekseen :D Mä oon ollut aina tosi surkea ottamaan kehuja vastaan ja löydän hetkessä negatiivisia asioita itsestäni (varsinkin ulkonäöstä), mutta positiivisten asioiden kaivaminen on aina ollut työläämpää. Mutta no, kehitystä on tapahtunut siinäkin tässä vuosien aikana, toista oli parikymppisenä :D Ehkä mä voisin tällaisen postauksen kehitellä blogiinkin jostain näkökulmasta, nyt kun kerran haastoit mukaan :)

    Ps. Ei uppoa tuo biisi oikein muhunkaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3
      Se on kumma, miten vaikeaa se itsensä kehuminen on! Ehkä osasyynä on se suomalainen nöyristelyn tarve.
      Ihanaa jos osallistut! :)

      Poista
  2. Mikään makea ei todellakaan kuulu pizzaan ja koska ananas sitä on, niin todellakaan ei pizzan päälle! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aamen x 1000000! Hedelmät eivät myöskään kuulu salaattiin. :D

      Poista
    2. Kuulkaa te ootte ihan väärässä ^_^ ^_^ :D

      Ja ihana postaus <3 Valloittavasti kirjoitettu :) Kivaa että mun juttu inspiroi muita kirjoittamaan tällaisia, täytyisi lukea nuo kaikki muidenkin haastettujen versiot :) (...mutta olen niin kauhean huono lukemaan blogeja... en tosin tiedä mistä siihen löytäisin aikaa kun päivissä ei tunnu tunnit riittävän nykyiselläänkään... :P Mä olen yksinkertaisesti ihminen jolla on ihan liikaa tekemistä :))

      Poista
    3. Haha! Tässä asiassa en suostu muuttamaan mieltäni. :D:D:D

      Ihanaa kun luit ja kommentoit! <3 Ja se on ihan ok jos ei kerkeä, eihän kaikkea vaan ehdi.

      Poista
  3. Tosi kiva postaus ja ehdottomasti mukana! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana postaus ja kuule, tän perusteella,sä voisit olla nun lähes identtinen pikkusisko 😊 Mäkin oon herkkua, nauravainen ja huumorilla mutkin hurmataan 😄 Tosin en oo yhtään musikaalinen 😄

    VastaaPoista
  5. Voi kiitos Fanni, huomasinkin tämän eilen jo ja heti aloin työstämään! :D Postaus tulee ulos torstaina :) <3 <3

    VastaaPoista
  6. Niin ihana postaus, haaste ja kauniit kuvat oijoi <3 Otettu, että haastoit ja tämä pitää toteuttaa, sillä tiedän, että itsestä positiivisten piirteiden löytäminen on haastavaa <3

    Ihanaa päivää ja hei, nuorilla on aina mielipide kaikesta, vanhemmiten sekin muuteen vaan rauhoittuu, voi olla jopa mielipide, mutta sitä ei vaan jaksa sanoa ääneen. <3 Muiskuja <3

    VastaaPoista
  7. Voi mikä ihana Fanni! Ihana haaste! Työn alle asap <3

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!