maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kai määki ny sit ko kaik muutki - Colourpop edition

Kukaan blogeja lukenut ei varmaankaan ole voinut välttyä Colourpop-nimiseltä brändiltä. Kalifornialainen cruelty free merkki on ollut kaikkien huulilla ja silmäluomilla jo jonkin aikaa. Minun on tehnyt mieli kokeilla niitä kuuluisia mattahuulipunia, mutta postikulut Suomeen ovat olleet niin tähtitieteellisiä, että olen antanut olla. Nyt sattui kuitenkin niin mukavasti, että kansainväliset postarit olivat muutaman päivän ajan pyöreät nolla euroa, joten ei muuta kuin tavaraa ostoskoriin. Into piukeena klikkailin muutaman huulipunan tulemaan. Toimituksessa kesti alle kaksi viikkoa, ihan siedettävä aika siis.


Yllätin itseni hamstraamalla kaksi pinkkiä huulipunaa. Olen viime aikoina innostunut pinkistä; se freesaa väsyneen naaman suorastaan taianomaisesti. Ostoskoriin paiskautuivat siis pinkit I <3 This ja Barely there, violetti Back up, oranssinpunainen Cozy sekä kaupanpäällisiksi minikokoinen tummanpunainen Prim.


Barely there on Matte X -laatuinen puna. Tilauksen punista se on vaikein levittää, se on hieman kuiva ja lopputulos voi olla epätasainen. Se ei myöskään kulu kovin nätisti, joten tarkkana saa olla. Sävy on lämmin, kirkas pinkki. Minun naamassani jopa hieman räikeä ja tosi purkkamainen. Joskus on hauskaa käyttää tällaisia itselle vieraita sävyjä. 


Cozy on Ultra Satin lip. eli jotain matan ja satiinin väliltä. Todella miellyttävän tuntuinen. Alkuun hieman tahmea, mutta lopulta en huomaa juurikaan koko punan olemassaoloa. Toki hc-huulipunankäyttäjänä olen tottunut siihen, että huulilla on jotain, joten en ehkä ole paras henkilö arvoimaan tätä...:D Cozy on pitkäkestoinen, mutta kuten aina, rasva liuottaa sen pois. Lisääminen on kuitenkin helppoa, sillä se ei muutu klömppiseksi uutta kerrosta lisättäessä. Puna ei tunnu kuivalta, kuten nestemäiset huulipunat usein tuntuvat. Sävy on ihanan kesäinen oranssinpunainen. 


I Heart This Lippie on mattalaatuinen Lippie Stix. Se on kuitenkin hieman satiininen, mikä tekee sen tunnusta erittäin miellyttävän, sillä puna on huulilla kevyt. Lopputulos on kuitenkin to-della pigmenttinen, kuten kaikissa tilaamissani punissa. Sävy on ihana, puhdas fuksia, jota on helppo lisätä muuten paljaaseen naamaan kirkastamaan ilmettä. Puna onkin ollut minulla helppoutensa takia tehokäytössä. Tässä on myös ihan miellyttävä, hieman vaniljainen tuoksu. Muut punat ovat "tuoksuttomia", tosin niissä on hieman epämiellyttävä muovinen aromi. 


Back up on niin ikään Matte X -laatuinen Lippie Stix. Todellinen mattapuna, mutta silti miellyttävän ohut. Tätä en ole vielä juurikaan käyttänyt, sillä koen sävyn olevan selkeästi syksyisempi. Puna levittyy moitteettomasti (kuvassa huulille on jo swatchattu monta punaa, joten lopputulos on hieman karu. Tietäjät tietää.) Sävy on sinivioletti, joka tuntuu jostain syystä tosi neutraalilta. Murrettu, ei kovin kirkas violetti on minun kirjoissani neutraali sävy, jota on helppo käyttää arkena. Tämä odottaa pimeneviä iltoja. 


Kaupanpäällisiksi sain pienen tuubin Ultra Satin Lip -punaa sävyssä Prim. Jälleen kerran jotain matan ja satiinin väliltä. Puna levittyy helposti ja yhdellä kerroksella saa aikaan peittävän lopputuloksen. Kesto on mainio. Tumma, mustanpuhuva punainen on minulle tuttua ja helppoa kauraa, vaikka juuri tällaista sävyä minulla ei ennen ollutkaan. Ihana sävy, joka odottaa sekin syksyä. Tästä tulee varmasti suosikki. Ihana puna!
'

Neljä punaa kahdellakympillä! Sanoisin, että score. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Colourpopin. Sävyvalikoima on huikea, hinnat ovat melkoisen kilpailukykyiset ja tuotteet ovat cruelty free. Odottelen seuraavia ilmaisia postikuluja. Näitä punia on saatava lisää!

Joko Colourpop on tuttu?


6 kommenttia:

  1. Cozy on huikea, Barely there näyttää just sellaiselta naamaa kirkastavalta sävyltä. :D

    VastaaPoista
  2. Back up on upea lilan sävy<3 Barely there olis kans jus mun sävy;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Back up on ihana! En malta odottaa syksyä.. <3 (Hullu, sanovat jotkut.:D Sanokoot!)

      Poista
  3. No onhan nuo aivan megalomaanisen herkut sävyt vaikka muutoin brändi on ns. vieras, vaikka instassa paljon olenkin törmännyt kyseiseen merkkiin.

    Ihania aurinkoisia kesäpäiviä Fanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantsii ottaa haltuun! Näin halvalla uskaltaa kokeilla sellaisiakin sävyjä, joita ei muuten tulisi koklattua. :)

      Samaa toivotan! Toivottavasti saat nauttia lämmöstä! <3

      Poista

Kiva kun kävit!