perjantai 28. heinäkuuta 2017

Uudet prillit

Prillisilli täs moi! Vanhat kakkulat alkoivat kyllästyttää jo vuosi sitten, mutta suuret vedet tms, joten sain aikaiseksi hankkia uudet näkövehkeet vasta nyt. Samalla ostin aurinkolasit, koska sain kahdet yksien hinnalla. Specsavers on ollut luotto-optikkoni jo parien lasien verran, ja tälläkin kertaa koen saaneeni asialliset lasit asialliseen hintaan. (Tai niin asialliseen, kuin tällainen vaikeasilmäinen nyt ikinä voi saada. Kolminkertaiset ohennukset olivat tällä kertaa must, sillä prismaa on niin maan petkuleesti. Mutta näköön kannattaa panostaa, vaikka se tarkoittaakin kengännauhabudjettia ja vanhempien ruokakaappia kesän ajaksi.)


Halusin ehdottomasti jotain vintagehenkistä, mutta vähän pienempää ja keveämpää kuin entiset tv:n kokoiset Cheap Mondayn silmälasit. Aika äkkiä hyllystä valikoitui Gantin havannakuosinen pari. Lasit ovat samalla keveät ja kuitenkin niissä on sopivasti persoonallisuutta. Ja ah, ne eivät peitä koko naamaa. Hieman pyöreämpi muoto on fresh, ja nyt näkyvät kulmakarvatkin. Nämä ovat muuten ensimmäiset nenätyynylliset rillit ensimmäisten lasieni jälkeen! (Gant on muuten inhokkimerkkini, en voi sietää niitä tähtityynyjä...)



Arskat sen sijaan saavat olla puolestani vähän isommatkin. Olin korvamerkinnyt Love Moschinon kissansilmälasit jo aiemmin, ja olinkin tyytyväinen, kun ne sopivat kuin nakutetut. Ne ovat hieman samantyyppiset kuin aiemmat lasini, joten malli on testattu ja hyväksi todettu. Mielestäni sopivan räyhäkät ja samalla elegantit lasit sopivat mihin tahansa asuun mukavasti.



Olen oikein tyytyväinen uusiin plehoihini. Olen köyhä, mutta ainakin näen tyhjän pankkitilini kirkkaasti.


Mitäs tykkäät?

Ps. Huomenna Lauluyhtye Myytti esiintyy Vanhan Kirkon Raunioilla, klo 23. Tervetuloa kuulemaan kesäyön ääniä! 

torstai 27. heinäkuuta 2017

Pienissä häissä

........Hmm, olisihan sitä voinut keksiä asiallisemmankin otsikon. Öinen kirjoittelu päätyy aina normaaliakin älyttömämpään ajatuksenjuoksuun. Mutta niin, juu elikkäs.



Pikkuveljeni meni viime perjantaina naimisiin. Juhlaa vietettiin meillä kotipihalla rennoin rantein, ja mielestäni onnistuneesti. Piha oli kaunis, morsian lumoava, veli komea ja vieraat hyvällä tuulella. Mikäs sen parempaa. Bändikin jammaili autotallissa, tosin enpä ole koskaan vetäissyt Earth, Wind & Firen Septemberiä huonommin.




Vaikka juhla oli rento, halusin tietenkin panostaa meikkiin ja asuun. Pohjustin luomet By Terryn Obre Blackstar -luomivärikynällä, tein ruskean smokyn Guerlainin Tonka Imperiale -paletilla, vetäisin pienet kissat silmäkulmiin Oriflamen nestemäisellä linerilla, pehmensin jälkeä MACin mustalla luomivärillä. Naamaan runsaasti hohtopuuteria ja huulet maalasin MACin Russian Redillä. 


Käytetyt tuotteet:
Lumene CC, Fair
elf Tone correcting concealer
Lush Tunteiden hehku -irtopuuteri*
Essence Light up your face luminizer palette*
Makeup Revolution Ultra Blush Palette, Sugar and spice

Freedom Makeup London Duo Eyebrow Powder, Ash Brown
Essence Make me Brow -kulmavaha, 02 Browny brows

By Terry Ombre Blackstar -luomiväri, Bronze Moon*
Guerlain luomiväripaletti, 02 Tonka Imperiale*
Oriflame Giordiani Gold Liquid Eyeliner, Black*
MAC Luomiväri, Deep Cravings*
                                                              Essence Volume stylist 18h curl & hold mascara

MAC Russian Red
Burberry My Burberry Black

Pukeuduin aika samalla tavalla kuin laulututkinnossani, eli mustaan Marks & Spencerin mekkoon (jossa on meeeelkoisen antava kaula-aukko...Hähää.) ja ikivanhaan kirppis"kimonoon." Jalkaan heitin äidin korkkarit ja päähän uskollisen huopahatun. Korvissa uudet Poola Katarynan Leinikki-korvakorut, jotka ovat suurta rakkautta. Asu oli mukava, mutta sopivan juhlava. Mekon halkio tosin repesi, mutta mitäpä olisivat bileet ilman pientä paljastelua.



Jokos siellä on kesän hääkausi korkattu?

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Beibi, sä hohdat!

Shiiine ooonnn you craaaaaaazy diaa-aa-mond! Hehkuva iho, oh yes plz. Tänään esittelyssä Anne Kukkohovin luotsaama Supermood. Vuosi sitten Jonnan synttäreiden goodiebagista paljastui Youth Glo -seerumi. Loistavaa, sillä nimenomaan ihon hehkua lisäävät Youth Glot kiehtoivat minua kovasti. Toukokuussa käväisin hakemassa sarjan kuorivan naamion. Hehkuva, kuulas iho on aina tavoitelistani kärjessä. Kuinkas sitten kävikään?


Youth Glo Radiance Serum luottaa matkipavun, valoa heijastavien ainesosien ja AHA-happojen voimaan. Siinä on muun muassa tyrnimehua, viikunauutetta, omenauutetta, greippiuutetta sekä erilaisia öljyjä. Se lupaa tehdä ihosta ravitun, kiinteämmän ja hohtavan. Seerumi on pakattu pipettipulloon (JES!), ja se levittyy iholle mukavasti. Se imeytyy nopeasti, ja päälle on hyvä levittää kosteusvoide. Seerumi ei ole liian ravitseva nyt kesälläkään. Iho jää todella kauniiksi, ikään kuin sisältä päin valaistuksi. Kuulas ja himmeä lopputulos miellyttää minua kovasti. Lisäksi tuotteessa on kiva tuoksu.

Inci löytyy tästä: KLIK.


The Luxury Peel -kuorinta on melkoinen tapaus. Kerron heti kättelyssä, että tähän kuorintaan olen rakastunut niin syvästi, että kuulutan rakkauttani aina kun siihen tilaisuus tulee. Rakeeton, hedelmähappojen kuorivaan tehoon perustuva kuorinta on parasta, mitä iholleni olen hetkeen tehnyt. Sen jäljiltä iho on kuin vauvan peppu, huokoset vaikuttavat pienemmiltä ja epäpuhtaudet ovat selkeästi vähentyneet. Kuorinnassa on samoja tehoaineita kuin seerumissakin, eli hedelmähappoja. Ne kuorivat todella tehokkaasti. Kuorintaa suositellaan käyttämään maksimissaan kerran viikossa, ja herkkäihoisen kannattaa kokeilla lyhyttä vaikutusaikaa. Itse pidän kuorintaa iholla kymmenisen minuuttia, eikä se suoraan sanoen kovin kivalta tunnu. Ihoa alkaa kuumottaa, ja se muuttuu kirkkaanpunaiseksi. Karu näky säikäytti minut ensimmäisellä käyttökerralla, mutta koska olin osannut varautua, en hätääntynyt. Ihoni punottaa pari tuntia poispesun jälkeenkin, joten ajoitan kuorinnan ilta-aikaan, sillä ihan rapuna en ulos lähde. Lisäksi iho saa levätä ja rauhoittua yön aikana. Aamulla peilistä katsoo sileä nassu. 

Kuorinta on melko juoksevaa ja siinä on miellyttävä minttuinen tuoksu. Inci tästä: KLIK.


Luonnossa punaisuus on karumpaa. 
Supermood voitti minut puolelleen. Tuotteet ovat toimivia ja miellyttäviä käyttää. Lisäksi pakkausdesign saa minulta viisi tähteä. Seerumin hinta on 59 €, kuorinnan 39 €. Varsinkin kuorintaa tulen varmasti ostamaan lisää, sillä en enää voi kuvitella ihonhoitorutiiniani ilman sitä.



Joko Supermood on tuttu?

Seerumi saatu

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

Mielenmuutoksia

Tuuliviiri rauhaton oli Dannyn sydän, ja niin on kai minunkin. Mieleni ei ehkä muutu aina niin nopeasti, mutta muuttuu silti. Kerronpa, että kahdessa jutussa olen viime aikoina innostunut muuttamaan käsityksiäni.


Nimittäin nudehuulipunat ja korostuspuuterit. Kohta mainitut halvat uudet kaverit saivat minut kokeilumielelle, ja totesin, että kyllähän minä nämäkin viime vuosien trendit voin soveltaa omaan käyttööni. Ajattelin pitkään, että nudet huulet tekevät muutenkin valuvaa juustoa muistuttavasta naamataulustani entistäkin valjumman. Highlighting sen sijaan näyttäytyi minulle turhana kikkailuna, sillä ei kukaan sitä huomaa. Ja jos huomaa, näytät silloin C-3PO:lta. Vaan Freedom Makeup Londonin Pro Melts -huulipuna sävyssä Bare alkoi pienen totuttelun jälkeen näyttää tosi kivalta. Ja Tiian blogiarvonnasta voittamani Essencen Light up your face -paletti innosti kokeilemaan korostushommia. Ja nyt tykkään, tykkään todella.


Lisäksi leikkasin hiuksiani, vähän enemmän kuin piti. Mutta nyt ne tuntuvat terveemmiltä. Ja tällainen pitkä polkka (kuvissa likainen ja harjaamaton, hups.) tuntuu aina omalta. Värikin näyttää ihan uudelta. Kiitos taas Unika!



Tajusinpa, että naamani on ihan eri sävyinen jokaisessa kuvassa. Lisäksi näyttää, että olisin ottanut kuvat jonkin blurrausfiltterin kanssa. Muokkaustaidot 5/5. No jaa, meni jo. 

Joskus on ihan terveellistä muuttaa mieltään. Till exempel: muutin mieltäni Skamin suhteen aiemmin keväällä, jäin koukkuun pahemman kerran, ja nyt sarjan loputtua koen ahdistusta KUN EI MIKÄÄN TV-SARJA VOI IKINÄ OLLA NIIN IHANA! (Paitsi tietty Sydämen asialla, Game of Thrones, Frendit, HIMYM ja Grantchester.) Muutin mieltäni ja aloin pitää George Michaelista. Muutin mieltäni ja aloin tykätä "millenial pinkistä." Kaikki hyviä juttuja! Herää siis kysymys: miksi olen tällainen jäärä? Pitäisikö olla avoimempi?

Tällaisiin kysymyksiin ja tunnelmiin! Rentoa sunnuntaita, tyypit! Kuunnelkaa vaikka tämä biisi, josta olen tykännyt viime viikkoina kovasti.


torstai 13. heinäkuuta 2017

Elvyttävät yrtit

Ah, seerumit! Olen totaalisen hurahtanut niihin, enkä voisi enää kuvitella olevani ilman. Saatte repiä seerumit irti kuolleista kylmistä käsistäni.

Tällaisen snadisti creepyn aloituksen jälkeen haluan puhua viimeaikaisesta suosikistani. Se on australialaisen Jurliquen Herbal Recovery Advanced Serum. Sain testiin pienen pullon, joka riitti noin kahdeksi kuukaudeksi. Ja miten ihana tämä seerumi onkaan! Se on kaiketi virallisesti anti-aging -tuote, mutta hei, 27-vee. 27. Seerumi lupaa estää pienten juonteiden syntymistä, kosteuttaa sekä lisätä ihon elastisuutta ja hehkua. Se sisältää suojaavia antioksidantteja. Mukavia lupauksia! Juonteisiin en ota kantaa, mutta kaiken muun allekirjoitan.


Seerumi sisältää ihon mikroverenkiertoa parantavaa Wu-Zhu-Yu -uutetta, ikääntymistä estävää persialaista silkkiuutetta sekä persikan lehtiuutetta, joka auttaa ihoa suojautumaan ympäristön haittavaikutuksia vastaan. Lisäksi se sisältää liudan muitakin tehoaineita, kuten luomuruusu- ja kamomillaöljyjä. Siinä ei ole parabeeneja, sulfaatteja tai phtalaatteja. Heitän alle inci-listan niistä tykkääville:

Aqua (Water); Glycerin; Biosaccharide Gum-1; Niacinamide; Propanediol; Saccharide Isomerate; Magnesium Silicate; Squalane; Dicaprylyl Ether; Caprylic/Capric Triglyceride; Cetearyl Alcohol; Albiziajulibrissin Bark Extract; Evodiarutaecarpa Fruit Extract; Carthamustinctorius (Safflower) Seed Oil; Oenotherabiennis (Evening Primrose) Oil; Rosa canina Fruit Oil; Chamomillarecutita (Matricaria) Flower Extract; Althaea officinalis Root Extract; Spilanthesacmella Flower Extract; Rosa gallica Flower Extract; Calendula officinalis Flower Extract; Stellaria media (Chickweed) Extract; Echinacea purpurea Extract; Viola tricolor Extract; Glycyrrhizaglabra(Licorice) Root Extract; Bellisperennis (Daisy) flower Extract; Lavandulaangustifolia Flower Extract; Rosmarinusofficinalis (Rosemary) Leaf Extract; Taraxacum officinale Extract; Sambucusnigra Flower Extract; Menthapiperita (Peppermint) Leaf Extract; Prunus Persica (Peach) Leaf Extract; Foeniculumvulgare (Fennel)Fruit Extract; Carrageenan; Tocopherol; TetrahexyldecylAscorbate; Xanthan Gum; Microcrystalline Cellulose; Sea Salt; Hydrolyzed Soy Protein; Cellulose Gum; Fragrance/Parfum*; CetearylGlucoside; SD Alcohol 40-A (Alcohol Denat.); Phospholipids; Chlorphenesin; Phenoxyethanol; Ethylhexylglycerin; Sodium Benzoate; Citric Acid; Linalool*; Geraniol*; Citronellol*; Eugenol*; Benzyl Benzoate*; Limonene*.

*From Natural Essential Oil (Rose – Rosa centifolia; Chamomile – Chamomillarecutita (Matricaria))


Iho jää seerumin jäljiltä todella kauniiksi. Se imeytyy nopeasti, ja jättää jälkeensä ihanan hehkun. Seerumi on melkoisen juoksevaa, joten saa olla tarkkana, ettei se hulahda altaaseen tai paidalle. Iho ei jää rasvaiseksi tai kiiltäväksi, ja jopa vähän tuhdimpi kasvovoide imeytyy moitteettomasti seerumin jälkeen. Tuotteen tuoksu on aika luomukosmetiikkamainen, mutta itse pidän sitä miellyttävänä. Jurlique on estetiikaltaan minua kovasti viehättävä brändi, pakkaukset ovat suloisia. Valitettavasti heitin pahvisen paketin menemään, mutta uskokaa minua, se oli todella kaunis romanttisine kukkaiskuvineen. Ainoa miinus on tuotteen tyyris hinta: tsekkasin eri nettikaupoista, ja hintahaarukka on 50-60 euroa. Varsinkin opiskelijabudjetti rajoittaa aika paljon. Mutta uskon ehdottomasti tulevani hankkimaan seerumia jossain mutkassa, sillä se on todella ihana. Jurliquen saatavuus Suomesta on hieman nihkeä. Muistelin, että sitä on jossain vaiheessa myyty Stockmannilla ja/tai Sokoksella. Ilmeisesti se on sittemmin poistunut valikoimista. Valistakaa, jos olen väärässä!

Onko Jurlique tuttu?

Tuote saatu

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kai määki ny sit ko kaik muutki - Colourpop edition

Kukaan blogeja lukenut ei varmaankaan ole voinut välttyä Colourpop-nimiseltä brändiltä. Kalifornialainen cruelty free merkki on ollut kaikkien huulilla ja silmäluomilla jo jonkin aikaa. Minun on tehnyt mieli kokeilla niitä kuuluisia mattahuulipunia, mutta postikulut Suomeen ovat olleet niin tähtitieteellisiä, että olen antanut olla. Nyt sattui kuitenkin niin mukavasti, että kansainväliset postarit olivat muutaman päivän ajan pyöreät nolla euroa, joten ei muuta kuin tavaraa ostoskoriin. Into piukeena klikkailin muutaman huulipunan tulemaan. Toimituksessa kesti alle kaksi viikkoa, ihan siedettävä aika siis.


Yllätin itseni hamstraamalla kaksi pinkkiä huulipunaa. Olen viime aikoina innostunut pinkistä; se freesaa väsyneen naaman suorastaan taianomaisesti. Ostoskoriin paiskautuivat siis pinkit I <3 This ja Barely there, violetti Back up, oranssinpunainen Cozy sekä kaupanpäällisiksi minikokoinen tummanpunainen Prim.


Barely there on Matte X -laatuinen puna. Tilauksen punista se on vaikein levittää, se on hieman kuiva ja lopputulos voi olla epätasainen. Se ei myöskään kulu kovin nätisti, joten tarkkana saa olla. Sävy on lämmin, kirkas pinkki. Minun naamassani jopa hieman räikeä ja tosi purkkamainen. Joskus on hauskaa käyttää tällaisia itselle vieraita sävyjä. 


Cozy on Ultra Satin lip. eli jotain matan ja satiinin väliltä. Todella miellyttävän tuntuinen. Alkuun hieman tahmea, mutta lopulta en huomaa juurikaan koko punan olemassaoloa. Toki hc-huulipunankäyttäjänä olen tottunut siihen, että huulilla on jotain, joten en ehkä ole paras henkilö arvoimaan tätä...:D Cozy on pitkäkestoinen, mutta kuten aina, rasva liuottaa sen pois. Lisääminen on kuitenkin helppoa, sillä se ei muutu klömppiseksi uutta kerrosta lisättäessä. Puna ei tunnu kuivalta, kuten nestemäiset huulipunat usein tuntuvat. Sävy on ihanan kesäinen oranssinpunainen. 


I Heart This Lippie on mattalaatuinen Lippie Stix. Se on kuitenkin hieman satiininen, mikä tekee sen tunnusta erittäin miellyttävän, sillä puna on huulilla kevyt. Lopputulos on kuitenkin to-della pigmenttinen, kuten kaikissa tilaamissani punissa. Sävy on ihana, puhdas fuksia, jota on helppo lisätä muuten paljaaseen naamaan kirkastamaan ilmettä. Puna onkin ollut minulla helppoutensa takia tehokäytössä. Tässä on myös ihan miellyttävä, hieman vaniljainen tuoksu. Muut punat ovat "tuoksuttomia", tosin niissä on hieman epämiellyttävä muovinen aromi. 


Back up on niin ikään Matte X -laatuinen Lippie Stix. Todellinen mattapuna, mutta silti miellyttävän ohut. Tätä en ole vielä juurikaan käyttänyt, sillä koen sävyn olevan selkeästi syksyisempi. Puna levittyy moitteettomasti (kuvassa huulille on jo swatchattu monta punaa, joten lopputulos on hieman karu. Tietäjät tietää.) Sävy on sinivioletti, joka tuntuu jostain syystä tosi neutraalilta. Murrettu, ei kovin kirkas violetti on minun kirjoissani neutraali sävy, jota on helppo käyttää arkena. Tämä odottaa pimeneviä iltoja. 


Kaupanpäällisiksi sain pienen tuubin Ultra Satin Lip -punaa sävyssä Prim. Jälleen kerran jotain matan ja satiinin väliltä. Puna levittyy helposti ja yhdellä kerroksella saa aikaan peittävän lopputuloksen. Kesto on mainio. Tumma, mustanpuhuva punainen on minulle tuttua ja helppoa kauraa, vaikka juuri tällaista sävyä minulla ei ennen ollutkaan. Ihana sävy, joka odottaa sekin syksyä. Tästä tulee varmasti suosikki. Ihana puna!
'

Neljä punaa kahdellakympillä! Sanoisin, että score. Suosittelen lämpimästi tsekkaamaan Colourpopin. Sävyvalikoima on huikea, hinnat ovat melkoisen kilpailukykyiset ja tuotteet ovat cruelty free. Odottelen seuraavia ilmaisia postikuluja. Näitä punia on saatava lisää!

Joko Colourpop on tuttu?