torstai 18. elokuuta 2016

Tukkakuulumisia

Kuten saatoin aiemmin mainita, olen suuren tukkakriisin koettelema. Punaiset hiukset ovat ihanat, mutta tällä hetkellä miellän ne ikävään elämänvaiheeseen. Lisäksi oma vaalea hiusvärini alkoi houkuttaa, sillä onhan se ihana. No, ei siinä, mutta kun se henna. Millään ei saa niin kaunista punaista sävyä hiuksiin kuin hennalla, mutta sitä ei niin vaan niistä poistetakaan. Värinpoisto ei oikein toimi, eikä päälle värjääminenkään aina tahdo onnistua. Olen aiemmin keväällä värjännyt päälle ruskealla, joka taittoi punaista hieman, mutta lopputulos oli makuuni aivan kamala. Tulin siihen tulokseen, että ei auta kuin kasvattaa. Jes.

About tästä lähdettiin: alla kaksi vuotta hennausta, ja pari kerrosta ruskeaa väriä. Simpsonit-paita tekee palun blogiin!
 Bob Dylanin sanoin, "When you ain't got nothing, you got nothing to lose." Tällä mentaliteetilla päätin ottaa radikaalit aseet käyttöön: blondausaineen. Hennattu tukkahan saattaa blondatessa muuttua vihreäksi, joten tein kerrankin testisuortuvan. Ei vihertynyt, joten ei kun aine päähän. Ja tukka vaaleni aika monta astetta. Se jäi toki punertavaksi, mutta ero oli huomattava.

Tästä rohkaistuneena pistin parin päivän kuluttua päähän uuden satsin. Luulin ostaneeni samaa Schwarzkopfin blondausainetta, mutta vahingossa se olikin eri tuote. No ei mitään, kohti ääretöntä ja sen yli. Nyt kävikin niin, että tukka kyllä vaaleni, mutta kirkkaan kusisen oranssiksi. Ei hemmetti, aivan jäätävä lopputulos. Muistin kuitenkin kaapissa olevan ruskean kevytsävytteen, ja lykkäsin sen päälle. Hämmästyttävää, mutta väri taittui ja nyt se on siedettävä, vaaleahkon toffeinen. Joukossa on myös selkeästi tosi vaaleita raitoja.

Kuva otettu muuttokaaoksen keskellä, sori siit.
Pahin keltaisuus taittuu onneksi hopeahoitoaineella tai -naamiolla. Tästä on ihan hyvä kasvatella. Äiti napsaisi vielä pahimmat kuolleet latvat vekka. Suunnittelen kyllä radikaalia lyhennystä, mutta odotan että pääsen Helsinkiin Unikan penkkiin.

Oma väri, here I come!

Ps. Kuvat otettu tällä kertaa Photo Boothilla, mutta ehkä me pärjätään.

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä projektiin! Mä vetäsin aikoinaan mustasta blondiksi niin, että kampaajalla tehtiin värinpoisto ja polkkamallinen hiusleikkaus muuttui lyhyeksi pixieksi :) Kampaaja vähän toppuutteli, mutta lopulta suostui kun sain hänet uskomaan, että lopputulos saa olla mikä on :'D

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä. Täytyy sanoa, että tykkään tästä välivaiheestakin kovasti, tosi luonnollinen kaunis toffee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei tämä niin paha olekaan, kunhan käyttää hopeisia värinaamioita. :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää! Sulle muru sopii vaalea tosi hyvin, olen luullut itseasiassa että oot luonnostasi tumma/punahiuksinen, mutta ootkin vaalea! :D Olet niitä ihmisiä kenelle sopii väri kuin väri <3

    Oot ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aika moni luulee mua aidoksi punapääksi, mutta ei, olen ihan blondi. :D

      Hali!<3

      Poista
  4. Tsemppiä muutosprosessiin! Tää välivaihe on kyllä kanssa tosi ihana, oikein nami toffee!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit!