tiistai 21. kesäkuuta 2016

No hupsistakakkaa!

Niin siinä vaan kävi, että blogi jäi tahattoman tahalliselle tauolle. Elämä on tyypillisesti vähän potkinut, mutta olen koittanut potkia takaisin. En siis ole kadonnut sen kauemmas, kunhan olen vähän ottanut time outtia kaikesta.


Huomenna jatketaan niin normaalisti kun pystytään! Olen kesätöissä, mutta palan halusta päästä myös bloggaamaan. Olen juuri kauhean savotan syövereissä, koska tuotteita on arvostelematta ja kuvia ottamatta. Älkää siis unhoittako minua, täällä mä olen!


Valmistujaispaakkelssien valmistusta mummun essussa.
Phoeben kauracookiet. Ei ihan onnistuneet.
Valmistujaislook. Huulilla MACin Chili.
Saatiin simona kukkia. Ah!
Luvassa on juttua yhdestä ihanasta bloggaajatapaamisesta, parista tuoksusta, huulipunista ja ties mistä. Kirsikkana kaakun päällä on arvonta, joka minun piti suorittaa jo siinä synttärieni kieppeillä. Hupsista.

Myyttikin on palannut tauolta. Kesäyön konsertti lähestyy!


Olen ahminut Diana Gabaldonin Muukalainen-kirjaa, joka on siis Outlander-sarjan eka osa. Ihan loistavaa historiafantasiaa! 
Pistän oheen pienen kuvaoksennuksen. Olen minä jotain puuhaillut, kuten viettänyt valmistujaisia ja nauttinut pienestä lomasta kotona.

Vaan pysykää taajuuksilla! Huomiseen kullanmurut.

Loppukevennyksenä pieni Gif-animaatio. #urpo


10 kommenttia:

  1. Sinnuu en ikinä unhoita <3 kiva kun oot takas :* Love you!

    Ps. toi gif! Ihan paras! :D <3

    VastaaPoista
  2. Oi toi Chili on ihana huulilla! En oo unohtanut! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Chili on varmaan ainoa huulipuna, jonka tulen ikinäkään saamaan loppuun..:D Kiva kuulla!<3<3

      Poista
  3. Kiva, että oot takaisin! Jee, hajuvesiä ja huulipunia! Miksi mulla ei ole karhupukua?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, hauska kuulla!:)

      Ei mullakaan ole, tuo oli lainapuku.:(

      Poista
  4. Chili <3 <3 <3 Sopii sulle niiiin hyvin! Mun oli pakko pistää oma pieneen käyttökieltoon kun käytin sitä yhdessä vaiheessa ihan kokoajan :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 Se oli jonkin aikaa telakalla mullakin, ja alkoi tuntua taas freesiltä. Ostan uuden heti kun tuo loppuu.

      Poista
  5. Outlander on ihan parasta, niin kirjoina kuin sarjanakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Telkkariohjelmalle en niin lämmennyt, koska päähahmot ovat jotenkin ärsyttäviä. Ehkä pitäs antaa uusi mahdollisuus. :)

      Poista

Kiva kun kävit!