maanantai 27. kesäkuuta 2016

Minun mielessäni on juhannus, ja juhla ja mittumaari

Juhannus oli tänä vuonna täynnä haikeutta. Viime kesän tapahtumat oikeastaan kulminoituivat juhannukseen, joka on melkein aina ollut juhla, jota on juhlittu mummun ja ukin kanssa. Elämä kuitenkin kulkee eteenpäin omia polkujaan, ja siihen on mukauduttava. Juhliin täytyy luoda uusia perinteitä ja muistoja.



Yksi odotti ruokailijoita kesäkeittiössä. Urvelo ei meinannut antaa minulle ollenkaan tilaa. 

 Tämänkin juhannuksen vietin kotona perheen parissa. Perjantaina söimme hyvin ja katsoimme leffoja, lauantaina hyppäsimme uuden paattimme kyytiin ja matkustimme saaren rantaan. Kahvi ei maistu missään niin hyvältä kuin pannulla kuukattuna ja saaressa. Heitin vihdoin talviturkkini, ja muistin, miksi rakastin vettä lapsena. En olisi malttanut nousta vedestä ollenkaan. Saariruoka maistui ihanalta, ja aurinko paistoi taukoamatta koko päivän. Kärähdin, koska olen idiootti. "Tämän päivän puna on huomisen bruna" totesin, mutta isä tyrmäsi: "Tai melanooma."


Kampaajalle, hus! 


Ruohosipulia suoraan rannasta. Mukulana napostelin näitä sellaisenaan. 



Savusiikaa, perunoita, silliä. Ah. 
Tällaisina päivinä Rauma on maailman ihanin paikka.

Juhannuksen virallinen kappale on Saarenmaan valssi, jota soittelin gramofonilla. (Ukki lauleskeli aina Saarenmaan valssia.)


Minä avaan syömmeni selälleen
ja annan päivän paistaa.
Minä tahdon kylpeä joka veen,
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus,
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

- Eino Leino -


Mitäs teikäläisen juhannukseen kuuluu?


keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Ilta Nonnulassa

Ihanat naiset ja pieni menninkäisneito, joka vei sydämeni. 
Eräänä toukokuisena viikonloppuna vietettiin Nonnulan Jonnan synttäreitä bloggaajaporukalla. Oli ihana päivä mahtavien naisten seurassa: juttua ja ruokaa riitti. Ja tietenkin saimme kotiinviemisiksi aivan sekapäiset goodie bagit. Jonna on suurten linjojen nainen, kuten kuvista kohta paljastuu. En hirveästi tajunnut ottaa kuvia, koska juutuin kiinni jutusteluun, mutta vähän sain iltaa taltioitua. Ette nyt pääse näkemään esimerkiksi Jonnan kasaamaa huikeaa hajuvesibaaria. Mutta uskokaa kun sanon, se oli ihana.

Kuvista ei ehkä välity kassien koko, mutta ne olivat valtavia. Onnibussissa oli ahdasta, mutta en valita.

Illan sponsoreina toimivat muun muassa Raikastamo ja Pink Vanilla Desserts, jonka tekemät kuppikakut olivat sen verran makoisia, että suunnittelen pyhiinvaellusmatkaa Turkuun.




Yksi illan kohokohdista oli ehdottomasti Jonnan tyttären Mimpen tapaaminen. Panda ja minä saimme kunnian leikkiä Muumeilla ja Barbeilla pienen tyttösen kanssa, tosin ainakin itselläni nuo leikkimistaidot olivat snadisti ruosteessa.

Kuvan otti Panda. Käytiin tyttöjen kanssa kaffella ja rannalla. Muumit nukkuivat sillä välin päikkäreitä. 
Esittelen vielä hieman goodiebagien parhaimmistoa. Alan jutustella näistä pikku hiljaa. Kuvissa näkyvät tuotteet saavat minut hykertelemään innosta, joten juttua seuraa.



By Terryn tuotteita en ole koskaan päässyt kokeilemaan, mutta nämä vaikuttavat mahtavilta. 


HAJUVESIÄ. 'Nuff said. 


Supermoodia, Sosaria ja rakastamaani Bio Effectiä. 


Korres!!<3

Vaahtokarkkikuorinta (joka esiintyy melkein joka blogissa!) ja Avonin tissiseerumi, oi kyllä. Kannut kiinteiksi 2016.


Kirsikkana kakun päällä Guerlainia.<3

Niin sanoinko jo, että bileet olivat hauskat, lämminhenkiset, herkulliset ja kaikinpuolin superit. Kiitos Jonna, you rule. 


tiistai 21. kesäkuuta 2016

No hupsistakakkaa!

Niin siinä vaan kävi, että blogi jäi tahattoman tahalliselle tauolle. Elämä on tyypillisesti vähän potkinut, mutta olen koittanut potkia takaisin. En siis ole kadonnut sen kauemmas, kunhan olen vähän ottanut time outtia kaikesta.


Huomenna jatketaan niin normaalisti kun pystytään! Olen kesätöissä, mutta palan halusta päästä myös bloggaamaan. Olen juuri kauhean savotan syövereissä, koska tuotteita on arvostelematta ja kuvia ottamatta. Älkää siis unhoittako minua, täällä mä olen!


Valmistujaispaakkelssien valmistusta mummun essussa.
Phoeben kauracookiet. Ei ihan onnistuneet.
Valmistujaislook. Huulilla MACin Chili.
Saatiin simona kukkia. Ah!
Luvassa on juttua yhdestä ihanasta bloggaajatapaamisesta, parista tuoksusta, huulipunista ja ties mistä. Kirsikkana kaakun päällä on arvonta, joka minun piti suorittaa jo siinä synttärieni kieppeillä. Hupsista.

Myyttikin on palannut tauolta. Kesäyön konsertti lähestyy!


Olen ahminut Diana Gabaldonin Muukalainen-kirjaa, joka on siis Outlander-sarjan eka osa. Ihan loistavaa historiafantasiaa! 
Pistän oheen pienen kuvaoksennuksen. Olen minä jotain puuhaillut, kuten viettänyt valmistujaisia ja nauttinut pienestä lomasta kotona.

Vaan pysykää taajuuksilla! Huomiseen kullanmurut.

Loppukevennyksenä pieni Gif-animaatio. #urpo