lauantai 5. syyskuuta 2015

OMG, H&M Beauty

H&M:n uudistunutta kosmetiikkaosastoa on kuhistu nyt jonkin aikaa, ja olen käynyt moneen kertaan kurkkimassa, josko tuotteet olisivat esillä myymälässä. Ja ah, nyt ne olivat! Olen todella vaikuttunut, sillä kaikki hiplailemani oli käyttökelpoisen oloista. Yritin hillitä itseäni, joten nappasin mukaani vain kolme tuotetta (plus hatun, koska hatut on kivoi.) Minua jäivät kutkuttamaan erityisesti hiustuotteet, joten saas nähdä jatkuuko hamstraaminen.


Cream lip colour, sävyssä So Cocoa, on kermainen ja pigmenttinen huulipuna. Se liukuu huulille mukavasti, peittää yhdellä kerroksella, ja kiiltää sopivasti. Ruskea sävy on supercool ja puna on jopa pitkäkestoinen! Ei lainkaan paha kympin punaksi! Pakkauskin on yllättävän ylellinen. Thumbs up!


Uudet vartalonhoitotuotteet olivat todella houkuttelevia, ja erityisesti nenäni ihastui Midnight Museen ja Cashmere Hazeen. Päädyin ostamaan vartaloemulsion ja suihkusaippuan.

Midnight Musessa on vaniljan ja ambran runsas tuoksu. Tuoksu jää voiteen levittämisen jälkeen iholle pitkäksi aikaa. Voiteessa on E-vitamiinia ja sheavoita. Emulsio imeytyy nopsaan, mutta kosteuttaa sopivasti. Kiva rasva, jota voin kerrostaa aika monen hajuveteni kanssa.


Cashmere Haze on superihana tuoksu, jossa on jasmiinia ja santelipuuta. Suihkugeeli vaahtoaa mukavasti eikä kuivata ihoa liikaa. Pieni miinus koostumuksesta, joka on läpinäkyvää ja skidisti lirua. Mutta ihan sama, sillä Cashmere Hazen on tuoksu muistuttaa minua mummustani. Nenäni haistaa saippuassa vahvan myskivivahteen, josta tulee mieleen Alyssa Ashleyn myskituoksu, joka oli mummuni lemppari. Taidan käydä vielä haalimassa tämän tuoksuisen vartalovoiteen.


Annan kiitosta tuotteiden pakkauksille. Ne ovat yksinkertaisen tyylikkäitä. En ole koskaan liiemmin innostunut H&M:n kosmetiikasta, mutta nyt voin sanoa olevani vilpittömän mielissäni.

Päivän biisi on monta päivää päässä soinut Den Harrow'n "Mad Desire." Nupit kaakkoon!


Jokos Henkkamaukan hyllyt on koluttu läpi?

10 kommenttia:

  1. Oo hattu! Mäki haluan!

    Cashmere Haze kuulostaa hyvältä, voisi käydä itsekin vilkaisemassa vaikka alitajuntaisesti boikotoin jollain tapaa H&M:ää. Olen niin katkeroitunut yksistä sormikkaista, jotka hajosivat jo puolessa tunnissa, eikä voinut palauttaa kun olivat aletuote... mutta ehkä suihkugeelin kanssa ei ole hajoamisen pelkoa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllätyin, kun hattu mahtui! Siksi oli pakko napata mukaan!:D

      Joo, itsekin boikotoin H&M:ää aina välillä, mutta liha on heikko....

      Poista
  2. Mä olen näitä ihastellut vain netin kautta, kun täällä H&M ei myy mitään kosmetiikkaa. Vartalokuorinta ja muut vartalotuotteet tulee varmasti testattua joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, höh! Vartalotuotteet ovat kyllä niin ihania, että kannattaa ostaa kokeiluun. Kaikki neljä tuoksua olivat aika nam!:)

      Poista
  3. Ostin oranssin huulipunan ja yllätyin kuinka hyvin se levittyija kestävyys! Huhhuh, mielestäni parempi kuin Maybellinen halpispunissa. Tykkään myös pakkauksista, hurjan elegantit ja stylet. Poskipunat ja hiusmuotoilutuotteet kiinnostaa myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä pesevät Maybellinen helposti! Myös pakkausten vuoksi. Hylsyt on jämäköitä ja tyylikkäitä. Poskipunia en hiplaillut lainkaan, mutta ne hiustuotteet jäivät kutkuttamaan isosti!:)

      Poista
  4. On kyllä koluttu ja menin hieman kyllä sekaisin, teki mieli kaikkea. Ostin kuitenkin lopulta vain luomivärin ja huulipunan. :) Hyviä unia Fanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekuri on kyllä usein kovilla kun menee kaupoille!:D

      Samaa toivottelen!<3

      Poista
  5. Tosta punasta olis kiva nähdä kuvaa huulilla! Näyttää aika mielenkiintoiselta sävyltä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvia tulossa! Sävy on mielenkiintoinen, mutta todella ihana!:)

      Poista

Kiva kun kävit!