maanantai 27. heinäkuuta 2015

Adopt'-tuoksut

Mielikuvituksellinen otsikko! Lama-Fanni täällä äänessä. Yleensä tykkään, että parhaat tuoksut ovat vähän hintavampia. Tällä hetkellä ei minulla kuitenkaan ole hinkua heittää satasta tuoksuun. Siltikin tuoksussa on mielellään oltava jokin erikoinen juttu. Markettituoksut eivät vaan yleensä innosta, varsinkaan jos paketin kyljessä on joku julkimo. Ne pullotkin ovat usein vähän eih. (Se yksi Beyoncén hajuvesipullo näyttää joltain gynekologin tutkimuslaitteelta, oh no thanks...:D:D)Mutta olen tässä vähitellen rentoutunut asian kanssa, sillä nenä tosiaan tykkää mistä tykkää. Snobismi on noin niinkuin muutenkin vähän kulunutta.


Hämmentävimmät tuoksulöydöt olen tehnyt erässä raumalaisessa marketissa, sillä tällä kertaa mukaani tarttui pari Adopt' merkkistä tuoksua. Pullot oli aseteltu hauskasti telineeseen, ja jokaisessa pullossa oli joku väri ja vieressä kuvaus tuoksun luonteesta. Valikoima oli aika iso, mutta urhoollisesti nuuhkin jokaisen läpi. Tykästyin muutamaan ja ajattelin, että what the heck, tähän hintaan voin koklata, josko nämä ovat mistään kotoisin.


En ole aiemmin törmännyt Adopt'iin missään, mutta internets avitti jälleen. Kyseessä on ranskalainen brändi, jonka nenänä häärii Dominique Monlun. Tuoksujen ideana on tarjota hyvistä ja jopa luonnollisista raaka-aineista tehtyjä tuoksuja edullisesti. Valikoima on suuri, ja itse törmäsin vain murto-osaan. Adopt'in nettisivuilla on hauska mielialakartta, jota klikkaamalla voi löytää moneen mielialaan sopivan tuoksun. Hauska idea! Tsekkaa ite: KLIK!

Tahmaisiin tassuihini tarttui Musc Blanc ja Patchouly Rose. Äitini nappasi itselleen Flower Girlin. Pulloissa lukee mihin perheeseen tuoksu kuuluu. Omani ovat kukkaistuoksuja, tuo Flower Girl on gourmandi.


Musc Blanc: "Pehmeä, sensuelli tuoksu." Tuoksussa on valkeita kukkia; ylang-ylangia Madagascarilta, jasmiinia ja liljaa, valkoista myskiä, patsulia Indonesiasta ja tonkapapua Brasiliasta. Omalla ihollani tämä on puhdas ja pehmeä myskituoksu. Verrattuna esim. Kiehl'sin Original Muskiin, joka on yksi lempparituoksuistani, on tämä selkeästi valkoisempi ja pesuainemaisempi. Oikein turvallinen ja miellyttävä hajuvesi. Jos tykkäät The Body Shopin White muskista, tykkäät tästäkin!


Patchouly Rose: "Tee aikamatka 60-luvulle!" En tiedä, miltä 60-luvulla tuoksui, mutta ainakin tämä tuoksu tuoksuu oikein hyvältä! Ruusua, myskiä, patsulia, bergamottia ja sitruunaa Norsunluurannikolta, sekä appelsiineja Floridasta. Ihanan vahva ja syvä tuoksu. Minulla enimmäkseen patsulinen ja myskinen ripauksella kukkaisuutta. Pehmeä ja kestävä. Suosikkini näistä kolmesta!


Flower Girl:  "Suloisen viaton parfyymi." No viaton on! Kuvaillaan gourmandiksi, mutta omalla ihollani tämä on kukkia, kukkia, kukkia. Äidilläni tässä tulee esiin paljon raikkaita nuotteja, mutta hänelläkään en haista vaniljaa, jota tuoksussa kuvauksen mukaan kuitenkin on. Mandariinia Italiasta, ruusuja, vaniljaa ja myskiä. Flower girl on raikas ja kesäinen tuoksu. Siitä tulee mieleen jokin tuoksu, jota serkkuni käytti 90-luvulla. Jälleen kerran turvallinen valinta, miellyttää varmasti vähän kaikkia. Näistä tämän kesto on huonoin.


Tuoksut ovat mielestäni yllättävän laadukkaita ja toden totta löytö! Niitä on moneen makuun, ja jotkut seokset ovat mukavan mielikuvituksellisia, mutta kuitenkin puhtaita ja yksinkertaisia. Minua jäi kuumottamaan vielä muutama, joten saatan palata saman hyllyn ääreen. Niin ja juu, hinta oli 7,95. Jos törmäät jossain Adopt'iin, pistäs nuuhkien. Minä yllätyin positiivisesti, kerrassaan. Tästä pääset Adopt'in suomenkielisille sivuille: KLIK. Sieltä löydät kaikki Suomessa myytävät tuoksut. Jälleenmyyjiä ei näytä olevan vielä monia, mutta toivottavasti tilanne muuttuu!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Parental advisory - Explicit content!

Tänään pureudun Makeup Revolutionilta kaupanpäällisiksi saamaani I <3 Makeup Slogan palette "Parental Advisory" -version. (Hei kääk, ihan urpo muotoilu.) Paletti sisältää erilaisia nudesävyjä ja muutaman muunkin värin. Suuri osa napeista on hohtavia, mutta joukossa on muutama mattainenkin. Paletissa on yhteensä 36 nappia.


Sanon heti kättelyssä, että tämä on ihana! En olisi ikinä keksinyt ostaa tätä muuten vaan, eli todella onnekas sattuma, että tällaisen sai kaupantekijäisiksi. Parasta tässä ovat nämä shimmernapit. Ne ovat kermaisia ja superpigmenttisiä. Varsinkin nuo tummat sävyt, wou. Mattaiset eivät aivan yllä shimmerien tasolle, erityisesti vaaleimmat sävyt jäävät hiukan jälkeen. Vaan eipä siinä, veikkaan että hyvän pohjustajan alla nekin toimivat moitteettomasti. Alla swatchit, ei pohjustajaa. Yhdessä kuvassa valoa vähän liikaa, kuten huomaatte.


Nämä sävyt huutavat syksyä. Ylärivin vihreä ja alarivin punertavat sävyt sopivat pimeneviin iltoihin kuin luomivärinappi naamaan.


En ole vielä kokeillut näitä silmiini, ja ainoa pula on runsaudenpula. Mistä aloittaa? Nyt on ainakin varaa pelailla. Jospas vaikka rohkaistuisin käyttämään vinhoja yhdistelmiä. Tykkään isoista paleteista juuri siksi, että yhdistelymahdollisuudet ovat lähes rajattomia. Ah, tulee mieleen 10-vuotiaana joululahjaksi saamani iso luomiväripaletti, jota käyttelin suurella hartaudella. Tässä ei onneksi ole vaaleansinistä, joka oli silloin lempparini. Lasta sisälläni innostaa hologrammikansi. Oikeesti, hologrammi.

Paletilla on normaalisti hintaa vähän päälle 11 euroa, eli ei paha satsaus!

FUN FACT: Parental advisory -leima sai alkunsa, kun Tipper Gore kuuli tyttärensä kuuntelevan Princen Purple Rain -albumia ja kauhistui niin, että pisti alulle systeemin, jossa lautakunta kuuntelee levyjä ja kauhistelee. (Ah, triviaalitieto, elämäni sokeri!) Purple Rain taitaa olla ainoa tuolla leimalla leimattu levy hyllyssäni.


Mites sinulla, onko levyhyllyssäsi lapsille sopimattomia levyjä?

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Makeup Revolution -haalinta, vol 2

Makeup Revolutionin nettikauppaan ei vain voi mennä muina naisina vilkuilemaan. Pakkohan sieltä on jotain tilata. Onneksi hinnat ovat huokeita, ja tällä kertaa sain niin kivan kylkiäisen, että oksat pois. Perjantaina sain paketin käsiini, ja voi sitä riemua, mikä täytti talon. Iskä naureskeli minulle, mutta myönsi, että onhan ne hauskan näköisiä. Vanhempani ovat tosin jo tottuneet tähän intoiluun, koska olen aina intoillut.


Halusin testata MuRin siveltimiä, joten nappasin kokeiluun meikkivoidesiveltimen: Pro F103 Stippling Brushin, ja luomivärisiveltimen: Pro E102 Eyeshadow Contour Brush. Siveltimet ovat synteettistä karvaa, ja vaikuttavat yllättävän jämäkiltä ollakseen näin edullisia. En ole ennen kokeillut meikkivoiteen levittämistä siveltimellä, eli olemme jännän äärellä.


I ♡ Makeup Eye Primer - Stay don't stray tarttui mukaan heräteostoksena, mutta se tulee tarpeeseen. Etsin aina hyvää primeria silmämeikille, jospas tämä olisi toimiva!


Kulmavahat ovat aina kivoja kokeilla. I ♡ Makeup I Tint My Brows, sävy Light Medium on sopivan tummaa, ja levittyy tosi nätisti. Nämä kulmavahat ovat kuulemma dupeja Benefitin Gimme Brow'lle.


Huulipunia ei voi koskaan olla liikaa, ja tällaiset näppärät kynäpunat ovat ihania! I ♡ Makeup The WOW Stickit, sävyssä Atomic, Call me ja Maria ovat todella kauniinsävyisiä mattapunia. Niin juu, ne on nimetty Blondien biisien mukaan. Hauska yksityiskohta! Näistäkin swatchit myöhemmin.



Mutta se kylkiäinen! Kaupanpäällisiksi MuRilaiset pistivät I ♡ Makeup Slogan -sarjan "Explicit Content" -paletin. Se on upea! Hologrammikansi, ja monta upeaa sävyä. Swatchaan tämän vielä myöhemmin, mutta ainakin shimmeriset napit vaikuttavat ihanilta! Ah, värejä, joita en normaalisti ostaisi! Mutta kaikki sellaisia, joita todellakin tulen käyttämään. Nämä huutavat syksyä.



Makeup Revolution on ihana! Minun tekisi mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi. Yksi Hengen hedelmä on itsehillintä, mutta hankalaa on.

 Onko MuR tuttu?


lauantai 18. heinäkuuta 2015

Hunajaiset hiukset

Lapsena mummulassa oli ihanaa hunajantuoksuista shampoota ja hoitoainetta. Muistan, kuinka sillä pestiin tukka saunassa. Olen aivan varma, että kyseessä oli Garnier Responsin hunajashampoo! Siksi ilahduin, kun kaupassa nappasimme ostoskoriin uudet Garnier Respons Honey Treasures -shampoon, hoitoaineen ja hiusnaamion. Ne oli pakko saada saunaan, koska niistä tuli mieleen mummula. Jos en aivan väärin muista, ovat pullotkin samanlaisia kuin 90-luvulla. Mainoksissa oli kolibri, muistaako kukaan?


Honey Treasures tuotteet on tarkoitettu heikoille ja kuluneille hiuksille. Ne sisältävät hunajaa sekä kuningatarhyytelö- ja propolisuutetta. Lainaus valmistajan sivuilta:

"Tuotteet ja niiden kevyt, voidemainen koostumus auttavat vahvistamaan, suojaamaan ja hoitamaan hiuksia. Tuloksena hoidetut, vahvemmat hiukset, jotka ovat paremmin suojattu ulkoisia vaikutuksia vastaan. Hiukset saavat kiiltoa, pehmeyttä ja sädehtivää kauneutta."



Siinäpä lupauksia, jotka iskivät minuun. Valittelinkin aiemmin, kuinka pääni on silkkaa hamppua. Tukkaa irtoaa tukkoina, ja jäljelle jäävä hius on kuivaa ja heikkoa. Ja totta tosiaan, nämä tuotteet hoitavat ja pehmentävät hiuksiani! Koostumus on ihanan kevyt eikä hius jää lähmäiseksi tai littanaksi. Shampoo pesee moitteettomasti, hoitoaine hulahtaa tukkaan heti, ja naamio on ihanaa hemmottelua. Naamion jäljiltä en voinut olla silittelemättä hiuksiani, niin pehmeät ne olivat. Ja se tuoksu! Hunajatuoksut ovat yleensä nounou, mutta näissä tuoksu on pehmeä ja jotenkin maitomainen. Nuuhkin hiuksiani nytkin.


Sanoinko jo, että nämä purnukat ovat suloisia! Tulee mieleen Nalle Puh. Kaksi peukkua minulta! 

torstai 16. heinäkuuta 2015

Vanille Noire

Rakastan vaniljaa. Kuitenkin mitä vanhemmaksi käyn sitä vähemmän välitän yltiömakeasta karkkivaniljasta. Kaipaan syvyyttä ja mausteisuutta, aitoa vaniljaa. Tähän tarpeeseeni on jo muutaman vuoden vastannut Yves Rocherin Vanille Noire. Se ei ole yltiömakea, vaan nimenomaan puinen, savuinen ja hieman puuterinen. Siinä on juuri riittävästi makeutta ja pehmeyttä.


Vanille Noiressa on kolmea vaniljaa: sensuellia ja nahkaista Bourbonvaniljaa, pehmeää ja kukkaista Tahitinvaniljaa sekä puista ja mausteista Ugandanvaniljaa. Näiden lisäksi tuoksussa on appelsiininkukkaa, mimosaa, mandariinia ja seetriä. Nämä nuotit lisäävät tuoksuun keveyttä ja "ilmaa", joten tuoksu ei ole liian töpäkkä. Tuoksu pehmenee ensisuihkauksesta hieman, mutta ei kuitenkaan muutu - nuotit ovat samat alusta loppuun, mikä tekee tuoksusta ihanan yksinkertaisen. Pidänkin Vanille Noirea mainiona arkituoksuna. Se ei ole liikaa, ja muuttuu iholla mukavan pehmeäksi. Kesto on muutamia tunteja, ja sillage on kevyt, mutta se kuitenkin huomataan (olen saanut tosi paljon kehuja tästä tuoksusta, yllättäen erityisesti mieshenkilöiltä!) Tuoksu jää iholle suloisen lämpimänä, kuin pumpuli.

Nenä tuoksun takana on Jacques Cavallier, jonka CV:ssä komeilevat mm. Boucheronin Trouble, moni Bvlgarin tuoksu, Issey Miyaken L'Eay d'Issey, Jean-Paul Gaultierin Classique, Stella McCartneyn Stella (<3) ja aika moni muu klassikko.


Hauskinta tuoksussa on se, kuinka laadukas se on. Pullo on tyylikästä, tummaa ja painavaa lasia, ja voisi kuvitella, että kyseessä on hintavampi tuoksu. Vanille Noire on kuitenkin halpaa kuin, no, Yves Rocher. Hintaa 30 ml:n pullolla on tällä hetkellä nettikaupassa 27,50. Kannattaa seurata tarjouksia, sillä näin hyvä tuoksu noin halvalla on vaan löytö. Koko Yvesin Secrets d'Essences -sarja on ihana! Nerolia olenkin hehkuttanut vastikään. Minua houkuttelee myös Voile d'Ambre.

Päivän biisi on Florence + The Machinen St Jude. Aivan törkeen hieno biisi ja musavideo! Me gusta!


perjantai 10. heinäkuuta 2015

Essencee!

No kai nyt minäkin kun kaikki muutkin! Kukaan ei ole voinut välttyä Essence-huumalta, sillä merkkiä saa nyt myös Suomesta. Kyseessä on siis saksalainen kosmetiikkabrändi, jonka tarkoituksena on myydä laadukasta kosmetiikkaa edullisesti. Essencestä on puhuttu blogeissa ja paljon. Tietenkin valtavan mainostuksen uhrina minäkin halusin päästä apajille.


Tällä hetkellä Raumalla lomailevalle lähin Essence-hylly on Porin Halpa-Hallissa. Raahasin onnetonta pikkuveljeäni perässäni kun lähdin aarrejahtiin. Ja totta tosiaan, halpaa on! Mopo meinasi keulia, kunnes muistin matkalla olevan Makeup Revolution tilaukseni. Siispä nappasin mukaani vain sellaista, mitä oikeasti tarvitsen. (Ai miten niin, eivätkös kaikki kosmetiikkabloggarit osta vain tarpeeseen?)


Puuteria kuluu meillä paljon, koska peilinaama. Tykkään kivipuuterista, joten mukaan lähti Mattifying compact powder, sävyssä 10 Ligh beige. Puuteri on tuoksuton, ja näyttäisi levittyvän iholle mukavan ohuesti.


Minulla on mustia kajalkyniä, mutta ruskea on puuttunut jo jonkin aikaa. Long lasting eye pencil sävyssä 02 Hot chocolate korjasi tilanteen. Kynä on tottatosiaan aika kestävä, ei se sentään superhikeä ja rasvaluomea kestä, mutta eipä kestä oikein moni muukaan kynä.


Essencen ripsaripakkaukset olivat todella somia! Meinasin vaan napata hauskimman näköisen. Vedenkestävä Lashmania - False lash mascarassa on todella ihana pakkaus! Ripsari lupaa uskomatonta volyymiä ja tekoripsimäisyyttä ilman paakkuja. Kumiharja on mukavan pieni, ja sillä on helppo levittää maskaraa kaikkiin ripsiin. Pituutta ja volyymiä tulee mukavasti.


Kauneusbloggaajien Facebook-ryhmässä valiteltiin silmänympärysryppyjä, ja toivon, että All about Matt! eli Kaikki Matista! -peitevoide rientää apuuni. Notkeakoostumuksinen peiteväri peittää ihon pikkuvirheet ja tumman silmänympärykset.


Geelilakat ovat olleet trendikkäitä jo jonkin aikaa. Minua kiinnostaa niissä lähinnä se kesto. The Gel nailpolish Top coat lupaa kestävää lopputulosta. Ainakin kynnet ovat lakan jäljiltä superkiiltävät! En osaa sanoa, onko lakkaus normaalia kestävämpi, sillä minulla tuntuu aina kulahtavan lakkaus kärjistä tosi nopsaan.


En säästänyt kuittia, mutta eipä näille hintaa juurikaan kertynyt. Olen lapsellisen innoissani näistä. Mielestäni Essencen pakkaukset ovat kivan näköisiä, eivät todellakaan luksusta, mutta enpä sitä odotakaan. Pakkaukset ovat värikkäitä ja söpösti vähän lapsekkaita.

Kertokaa, mitä kannattaa napata Essence-hyllystä?

maanantai 6. heinäkuuta 2015

X

Jean Paul Gaultier on todella tyylikäs ja rennonoloinen herrasmies. Pidän suunnittelijan vaatteista ja rempseydestä, ja esim tämä mainos (KLIK!) on mielestäni yksi upeimpia mainoksia missään ikinä. JPG:n tuoksut ovat kuitenkin sellaisia, jotka eivät ole juurikaan olleet minun makuuni. Classique on ihan kiva, muttei minulle. Ja Le Male, ei ei ei, kenellä tahansa. En myöskään lämpeä torsopulloille, vaikka toki JPG:n torsot ovat tyylikäämpiä kuin Nicki Minajin.

Classique-tuoksusta on ilmestynyt ehkäpä miljoona flankkeria. Yksi niistä on Classique X. Sain tuoksut äidiltäni, joka sai sen vaariltani. Äiti ei tuoksulle lämmennyt, enkä minäkään aluksi. Itseasiassa tuoksu on lojunut kaapissani aika kauan. Aina välillä olen suihkauttanut sitä ranteeseeni, ja aprikoinut, josko minä nyt pitäisin siitä. Se on aina ollut ihan kiva, mutta ei sen enempää.


Ja sitä mieltä olen yhä: se on kiva, aika mutkaton ja freesi tuoksu tilanteisiin, joissa haluaa tuoksua hyvältä, mutta ei loukata kenenkään ilmatilaa. Tuoksua kuvaillaan hienostuneeksi ja puuterisen sitruksiseksi. Ensimmäinen nuuhkaus sisältääkin sitruksia ja puuteria. Tuoksu muuttuu iholla puuterisen kukkaiseksi, kunnes lopulta muuttuu ihon lämmössä miedon lämpimäksi. Iiriksestä johtuva puuterisuus tekee tuoksusta minun ihollani hetkeksi hieman terävän, ja tätä eivät auta kirpakat sitrukset. Terävyys kuitenkin katoaa pian, ja puuterisuus muuttuu pehmeäksi. Vaikka tuoksussa on vaniljaa, en sitä omalla ihollani havaitse lainkaan. Tuoksu kestää iholla lähes iltaan asti, loppua kohden se ikäänkuin katoaa jättäen jälkeensä puuteria. Sillage ei ole liian hyökkäävä, joten tuoksua voin suositella tilanteeseen kuin tilanteeseen.


Tuoksun nuotit ovat:

Latvatuoksu: bergamotti, mandariini

Sydäntuoksu: iiris, pioni, afrikkalainen appelsiininkukka

Pohjatuoksu: virginianseetri, vanilja


Täysiä pisteitä ei Classique X minulta saa, mutta uskon, että tulen tarttumaan tuoksuun niinä päivinä, kun haluan tuoksua puhtaalta ja kiltiltä. Tosin uskon, että pitäisin tuoksusta enemmän, jos sen pullo olisi erilainen. En voi kuvitella ostavani itse tuoksua, jonka pullo on ruma. En edes tartu sellaisiin kaupassa, vaikka tuoksu olisi kuinka hyvä. Onko muilla samoja ongelmia? Oletko löytänyt tuoksun, jonka sisältö on kultaa, ja ulkokuori taas ei?

Päivän biisi on pehmoiluun ja pieneen haikeuteen sopiva Lana Del Reyn "Summertime sadness."


perjantai 3. heinäkuuta 2015

Kesäkuun lempparit

Tämä on ensimmäinen suosikki-postaukseni ikinä. Voi olla, että jää viimeiseksikin, mutta oli miten oli, kesäkuussa sattui vastaani tulemaan useita ässätuotteita.


Listalle pääsi aika monta Lumenen tuotetta, ja ihmekös tuo, olen Lumenetyttö henkeen ja vereen. Varsinkin Lumenen meikkivoiteet ja ihonhoitotuotteet ilahduttavat minua.

Lumene Bright now Heleyttävä BB-tehohoito on ollut kesäkuussa miltei päivittäisessä käytössä. Se kosteuttaa ihoa mukavasti ja jättää jälkeensä tosiaan heleän ihon. Heleä ei tarkoita kuitenkaan turhan kiiltelevää, sillä iho jää mattapintaiseksi. Outo selitys, mutta niin se on! Täydellinen tuote meikin alle näin kesällä. Lumenen muutkin BB-tuotteet ovat jautaa. (...Jautaa? Teen tätä myöhään illalla, sanavarasto supistuu.)



Lumenen mattaprimeri ja Hydra drops -meikkivoide ovat olleet verraton parivaljakko. Hydra drops on kosteuttava ja kuulas meikkivoide, ja yksinään se on ihollani vähän turhankin kuulas. Kun levitän alle mattaistavaa primeria, on lopputulos nimenomaan dewy, mutta samalla peittävä ja tasainen.


Taistelu mustapäiden ja ihon sameuden kanssa on ikuinen ongelmani. Nappasin ostoskoriini Neutrogenan Visibly clear Blackhead eliminating Sos-cleanserin (gaah nimihirviö!) Kuorintaa on tarkoitus käyttää viikko kerrallaan, mutta meikäläinen on vedellyt tällä jo pari viikkoa. Iho jää tasaisemmaksi, ja finnien määrä on vähentynyt. Mustapäätkin ovat hieman pienentyneet, mutta en usko, että niitä on mahdollista pelkällä puhdistusaineella poistaa. Nenässäni ne istuvat ainakin niin piukassa.


Lumenen Rasberry miracle -huulipunista kirjoitinkin aiemmin, ja kesäkuussa huulillani oli melkeinpä joka toinen päivä korallinen sävy 06 Marjametsä.


Kynsiäni olen lakannut ahkerasti, ja eniten olen tykännyt käyttää keltaista Natural Coden 02 Icy Lemonade -sävyä. Se on yllättävän kestävää ja peittää hyvin jo yhdellä kerroksella. Plussaa näppärästä siveltimestä.

Muutaman muunkin bloggaajan tykkäämä Yves Rocherin Neroli-tuoksu on aivan ihana, kevyt ja puhdas kukkaistuoksu. Rakastan nerolintuoksua, siitä tulee aina kesä ja mummula mieleen. Tämä tuoksu kestää iholla yllättävän kauan, ja on ihanan raikas mutta samalla pehmeä. Nam. Pitääkin ostaa suurempi pullo.


Tervetuloa helteinen heinäkuu!

Onko joukossa tuttuja tuotteita? Niin juu, vaihdoin bannerin. Tämä on väliaikainen, projektin alla on jotain häävimpää. Halusin vaan eroon keskiaikafiboista. Sydämessäni on aina paikka Perotinukselle, mutta hän ei anna oikeaa kuvaa blogini sisällöstä. Vaihtoon siis. Ärsyttävästi tuohon jäi tilaa, mutta teknovelho veljeni auttaa minua jossain mutkassa.


keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Hairspiration

Olen todella kyllästynyt hiuksiini. Vaikka kuinka hoidan, ne ovat takkuiset ja elottomat. Leikkasin niitä hiukan itse näppärän ponnarikikan avulla (tsekkaa vaikkapa tästä!) mutta ne ovat silti vaan mälsät. Garnierin hunajanaamio, josta juttua myöhemmin, auttoi hieman, ja öljymuhittelutkin tarjoavat ensiapua, mutta minusta alkaa tuntua siltä, että ainoa apukeino on laillinen saksiminen.

Minun tekisi mieli lyhentää ihan reippaasti, mutta samalla pelkään, että pallonaama vain korostuu. Pehmeä lasku olisi lyhyt polkka, ja olenkin kaivellut interwebsistä inspiraatiokuvia, jotka läjäytän nyt tähän.


Pitkät polkat olisivat todellakin mukavuusalueellani, sillä tällaisia minulla on ollut usein. Pienikin muutos freesaa ilmettä aika paljon. Vasemmanpuoleinen leikkaus on hauska pienen sivusiilin ansiosta. Se tekee siitä erityisen, muttei liiaksi. Ihania ovat Kirsten Dunstin ja Emma Stonenkin hiukset. (Emma Stone<3)



Oikeasti minua houkuttaisi leikkauttaa selkeästi lyhyemmät hiukset. Mieleni tekisi pitkästä aikaa otsistakin! Olen vähän sotkuisempien frisyyrien ystävä, ja kaikkein mälsintä on tuntikausien väkertäminen päivittäin. Tykkään siitä, että voin pestä, harjata, lisätä muotovaahtoa ja poistua ovesta. Tukkani on melko runsasta ja painavaa, joten pieni keventäminen ei ainakaan haittaisi. Otsatukka ei saa olla liian pitkä, koska silmälasit. 


Minua viehättää ajatus korvien näkymisestä, sillä tykkään korvistani, vaikka se kuulostaakin kummalliselta. Etenkin keskimmäinen malli on supersöpö. Monet näistä kampauksista ovat ihanan ysäreitä. Minulla oli mukulana aina polkkatukka ja otsis. 

En tiedä, sopisiko minulle noin lyhyet hiukset, sillä minulla ei ole kaulaa ollenkaan. Täytyy keskustella asiasta kampaajan kanssa. Jotain tarttis kuitenkin tehrä. 

Onko jollakulla muulla hinku saada muutosta tukkaan? Mitä olet ajatellut?