perjantai 6. maaliskuuta 2015

Naamaputsarien aatelia

Vakavista asioista siirrytään vieläkin vakavampiin juttuihin, eli ihonhoitoon. Uudenvuodenlupauksenani on ollut pestä kasvoni joka_ikinen_ilta, niin kuin äiti ja mummu opettivat. Kyllä, se kannattaa, vaikken sitä teininä tahtonut uskoa.

Olen, kuten moni muukin, todennut, että kaksoispuhdistus on se juttu. Ensin naama putsataan jollain öljypohjaisella, sen jälkeen geelillä tai vaahdolla. Puhdasta tulee, ja iho kiittää.


En vaan välitä niistä öljyistä, kun ne valuvat ja sotkevat. Öljyä on paidalla, ja suuri osa lavuaarissa. (Olen ihan hirveä tahmatassu, tiedän.) Siksipä Burt's Beesin Orange Essence Facial Cleanser on ihan ässä tuote. Se on sekoitus öljyjä ja lanoliinia, ja on geelimäistä, mutta sulaa iholle öljyiseksi. Ei sotke, ei. Se myös lämpenee iholle hierottaessa, en osaa sanoa, miksi, mutta tuntuu kivalta.


Lisäksi se on luonnollista alkuperää ja tuoksuu tosi hyvältä. Ja tuote on riittoisaa kon fan, eka tuubini kesti käytössä vuoden päivät. Myös tuo pakkaus on todella soma!

Tsekkaa INCI josses usko. Hyvää kamaa, alusta loppuun.

Ainesosat: glycerin (glyseriini), olea europaea (oliiviöljy), limonene (limoneeni), avena sativa (kaurajauho), lanolin (lanoliini), citrus aurantium dulcis (eteerinen appelsiiniöljy), quillaja saponaria (kvillajan kuoriuute), aloe barbadensis (aloe veran lehtiuute), avena sativa (kauraöljy), helianthus annuus (auringonkukkaöljy), beta-carotene (beetakaroteeni), rosmarinus officinalis (rosmariinin lehtiuute), tocopherol (E-vitamiini), glycine soja (soijaöljy), olus (kasviöljy), canola oil (rapsiöljy), sodium benzoate (natrium bentsoaatti)


Se on kuin hunajaa! Nam. Hunajaa kaipaisivat parkkiintuneet pyykkimuijan kädetkin. Hups.
"Pertin pörriäiset" on kyllä suloinen brändi. Kaikki kokeilemani tuotteet ovat olleet ihania. Löytyykö lukijoista faneja?

Päivän biisi on John Martynin "Run Honey run." (Kaamea video, hyvä tsipale.) Suosittelen ottamaan levylautaselle London Conversations -albumin.


6 kommenttia:

  1. Oi, tämä on varmaan hyvä! Pitääkin kokeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on! Jotenkin sellainen hyvän mielen tuote. (Hyvänmielentuote? Nåja.) Onnistunutta brändäystä, kun saa olon positiiviseksi! :)

      Poista
  2. Olin blogihehkutuksen avuton ja vastustuskyvytön uhri ja nappasin tän purtilon tänään mukaan stokkalta! Tuoksu on vähän turhankin jännä mun makuun, mutta kyllä sen vielä kestää, kun lopputuloksena oli näin kivan tuntuinen iho! Pitää varmaan perehtyä tähän kaksoispuhdistushommaan, niin voin perustella itselleni, että miksi tääkin piti ostaa. :'D Kiitos vinkistä ja hyvää maanantaita! Bzzzzz!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, tuttu ongelma. Ilman kauneusblogeja mulla ei varmaan olisi puoliakaan kaikesta tästä kosmetiikasta, mitä mulla on. Beauti bloggers made me buy it! (Häshtäg eteen ;))

      Kannattaa miettiä kaksoispuhdistusta, sillä meikki todellakin lähtee pois kunnolla. En voisi enää elää ilman öljymäistä putsaria!

      Iloa iltaan ja! Surrur!

      Poista
  3. Haluisin kyllä niin kokeilla Burt'sin putsareita! En vain ole (vielä) viitsinyt ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä putsari on verraton, ja olen kuullut hyvää Radiance-sarjasta. Sen sijaan se Soap Bark & Chamomille -putsari oli ainakin omalla ihollani aivan turha, jopa surkea. En ole varma nykypäivästä, mutta Stockaltahan sai ennen pieneen purkkiin näytteen jos nätisti pyysi.. :)

      Poista

Kiva kun kävit!