lauantai 7. maaliskuuta 2015

Här är tåget som tar mig hem till dig, det är åkej

Käväistiin äitimuorin kanssa Tukholmassa ennen joulua fiilistelemässä, ja tajusin, että en ole jakanut kuvasaldoa täällä ollenkaan. Tiedän, joulusta on jo aikaa, mutta kun nämä oli kivoja kuvia silti. Siispä, Tukholma meitsin silmin.


Yövyimme Clarion-hotellissa, jota todellakin suosittelen! Hintaan sisältyi superyummy aamiainen, ja huoneen sänky oli supermukava. Lisäksi hotelli sijaitsee aivan Götgatanin kulmalla, eli sijainti on superjees. Pari kilsaa kävelyä Gamla Staniin, tai pari metropysäkkiä.



Ah, ne leipomot. Olisin halunnut käydä kaikissa ja syödä kaikkea ja vain hengailla kuolaamassa notkuvien vitriinien edessä. 


Ei syöty sushia täällä, ei. Korrekti nimi, ja lisäksi epäilyttävää on että sushiravintola tarjoilee kokista. Kuka juo sushin kanssa limua?



Kahvilasuositus: ruotsalaisen Espresso House -ketjun mestat olivat viihtyisiä ja talon omat kaffet maukkaita. Myös tuo jouluinen muffini oli taivaallinen. Unohda siis vihdoin se Starbucks.



Äiskä Gamla Stanin pimeissä syövereissä.





Putiikkivinkkaus: osoitteessa Österlånggatan 16 (Gamla Stan) sijaitsee maailman ihanin sisustusliike, Blå Gungan. Sen omistaa suomalainen nainen, ja valikoima on söpö! Harmikseni en ottanut kuvia, mutta uskokaa, jos tykkäätte kaikesta mitä sopisi kuvaamaan sana 'whimsical', tykkäätte tästä putiikista. 


Käväistiin Stor torgetin joulumarkkinoilla. Tunnelma oli verraton, ja miljöö ihana. Kuten huomaatte, otin paljon kuvia talojen katoista.


Jää hei Brunbergin epäkorrektit pusut kakkoseksi niin koossa kuin maussakin. Etsikää näitä käsiinne kun käytte Ruotsissa. Sokerikooma on taattu.



Matkalaiset! (Oletan, että Blogger blurrasi tämänkin kuvan.)


Semmosia kuvia. Tukholma on ihana kaupunki, ruotsalaiset on nastoja ja on kivaa kun pärjää toisella kotimaisella. Pian uusiksi! 

Kuviin sopiva biisi on koko reissun päässäni soinut Anna Järvisen Götgatan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva kun kävit!