perjantai 5. joulukuuta 2014

Vieraana Korresilla

Eilen sain vierailla Korresin myymälässä, Helsingin Lönnrotinkadulla. Tutustuin ihanan myyjättären (apua nimi unohtui heti! Anteeksi!) opastuksella Korresin tuotteisiin, historiaan ja filosofiaan. Brändi oli minulle ennestään tuttu, mutta kuulin silti ihan uusia asioita. Täytyy sanoa jo heti kättelyssä, että rakastan Korresia. Tämä oli itseasiassa jo ennakkoajatukseni, että oikeastaan Korres ei olisi voinut kutsua paikalle kiitollisempaa yleisöä.


Korres on kreikkalainen luonnonkosmetiikkmerkki. Sen perusti Giorgios Korres, joka sai kipinän kosmetiikan valmistamiseen työskennellessään homeopaattisessa apteekissa. Vuonna 1996 homeopaattisiin rohtoihin, kreikkalaiseen luontoon ja luonnollisuuteen perustuva Korres näki päivänvalon. Giorgios ja tämän vaimo haluavat valmistaa turvallisia, toimivia ja hintaystävällisiä tuotteita, jotka ovat myös estetiikaltaan miellyttäviä.




Korresin sydäntä lähellä on kreikan luonto ja sen monipuolinen kasvusto. Samalla Korres on myös moderni brändi, joka tekee yhteistyötä Ateenan maataloustieteellisen yliopiston kanssa. Korresin tavoitteena on valmistaa innovatiivisia ja kliinisesti tehokkaita tuotteita, jotka pohjautuvat luonnollisiin aktiivisiin raaka-aineisiin. Korres ei ole sertifioitua luomukosmetiikkaa, mutta tuotteiden luonnollisuusprosentti on korkea. Syy, miksi Korresilla ei ole luomuleimaa, on se, että se käyttää synteettisiä hajusteita. Syy tälle on se, että eteeriset öljyt ovat monille allergisoivia. Korresin tuotteissa ei ole silikoneja, parabeenejä, mineraaliöljyjä jne. Tuotteita ei testata eläimillä, eikä niissä ole eläinperäisiä ainesosia. Sopivat siis vegaaneillekin.

Kuva: Korres.com
Kuvassa ihanat huulivoit. Täytyy käydä täydentämässä varastoa.

Kaiken tämän lisäksi Korres tekee yhteistyötä paikallisten pienviljelijöiden kanssa.  Lainaus Korresin sivuilta:

"Yhteistyössä Agricultural University of Athensin (Ateenan maataloustieteellisen yliopiston) kanssa neuvomme yhteistyökumppaneitamme orgaanisessa maanviljelyssä, opastamme kestävissä viljelystavoissa ja autamme kaikissa viljelyn ja sadonkorjuun eri vaiheissa. Tuemme luomuviljelyä tehtyjen sopimusten mukaan.
Se, että emme itse viljele tarvitsemiamme yrttejä ja kasveja, on tietoinen valinta. Tavoitteenamme ei ole kilpailla, vaan tukea maanviljelijöitä ja heidän järjestöjään sekä yhteisöjään."




Vartalotuotteet ovat niin herkkuja!
Korresin myymälä on pieni ja söpö. Tuotteet ovat tosiaan esteettisesti todella miellyttäviä, ja ne on aseteltu kauniisti esille. Palvelu pelaa, ja juttutuokiomme aikana asiakkaita käväisi useita. Korresilla on myös nettikauppa, josta voi tilata tuotteita. Kannattaa kuitenkin piipahtaa paikan päällä, sillä tietoa tuotteista saa mukavasti, ja läpinäkyvästi. Korres ei lupaa ihmeitä, kuten ryppyjen katoamista. Se lupaa hoitaa ihoa ja hiuksia laadukkaasti ja turvallisesti, mikä on mielestäni mukavampi lupaus kuin ihmeelliset vippaskonstit. Korres tarjoaa ihon- ja vartalonhoitotuotteita, shampoita ja hoitoaineita, väriskosmetiikkaa ja tuoksuja. Myös miestentuotteita löytyy runsaasti. Suosittelen myöskin tsekkaamaan ihanat lahjapakkaukset, ne ovat hauska joululahjaidea.

Saatoin ihastua tähän tuoksuun. 

Sain mukaani myös vähän kotiinviemisiä, mutta niistä kerron lisää myöhemmin. Ensipuraisut on otettu, ja sanonpa vaan, että nam. :)

Onko Korres tuttu? Tykkäätkö?


2 kommenttia:

  1. Nyt oon kade! Ai että, noi Korresin tuotteet on niin to die for <3 ihania tuoksuja! Mulla on ollut joskus joku mangosaippua joka oli aivan jumalainen! Oih.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, mä en kyllä jaksa uskoa onneani. Kuinka ihminen voikaan innostua kosmetiikasta näin paljon? Kyl sä tiedät ;) ;)

      Joo, se mango on iiihana! Ja oikeastaan ne kaikki, suosittelen kokeilemaan joskus esimerkiksi vanilja-kanelia tai guavaa. Voi nam! <3

      Poista

Kiva kun kävit!