perjantai 5. joulukuuta 2014

Vieraana Korresilla

Eilen sain vierailla Korresin myymälässä, Helsingin Lönnrotinkadulla. Tutustuin ihanan myyjättären (apua nimi unohtui heti! Anteeksi!) opastuksella Korresin tuotteisiin, historiaan ja filosofiaan. Brändi oli minulle ennestään tuttu, mutta kuulin silti ihan uusia asioita. Täytyy sanoa jo heti kättelyssä, että rakastan Korresia. Tämä oli itseasiassa jo ennakkoajatukseni, että oikeastaan Korres ei olisi voinut kutsua paikalle kiitollisempaa yleisöä.


Korres on kreikkalainen luonnonkosmetiikkmerkki. Sen perusti Giorgios Korres, joka sai kipinän kosmetiikan valmistamiseen työskennellessään homeopaattisessa apteekissa. Vuonna 1996 homeopaattisiin rohtoihin, kreikkalaiseen luontoon ja luonnollisuuteen perustuva Korres näki päivänvalon. Giorgios ja tämän vaimo haluavat valmistaa turvallisia, toimivia ja hintaystävällisiä tuotteita, jotka ovat myös estetiikaltaan miellyttäviä.




Korresin sydäntä lähellä on kreikan luonto ja sen monipuolinen kasvusto. Samalla Korres on myös moderni brändi, joka tekee yhteistyötä Ateenan maataloustieteellisen yliopiston kanssa. Korresin tavoitteena on valmistaa innovatiivisia ja kliinisesti tehokkaita tuotteita, jotka pohjautuvat luonnollisiin aktiivisiin raaka-aineisiin. Korres ei ole sertifioitua luomukosmetiikkaa, mutta tuotteiden luonnollisuusprosentti on korkea. Syy, miksi Korresilla ei ole luomuleimaa, on se, että se käyttää synteettisiä hajusteita. Syy tälle on se, että eteeriset öljyt ovat monille allergisoivia. Korresin tuotteissa ei ole silikoneja, parabeenejä, mineraaliöljyjä jne. Tuotteita ei testata eläimillä, eikä niissä ole eläinperäisiä ainesosia. Sopivat siis vegaaneillekin.

Kuva: Korres.com
Kuvassa ihanat huulivoit. Täytyy käydä täydentämässä varastoa.

Kaiken tämän lisäksi Korres tekee yhteistyötä paikallisten pienviljelijöiden kanssa.  Lainaus Korresin sivuilta:

"Yhteistyössä Agricultural University of Athensin (Ateenan maataloustieteellisen yliopiston) kanssa neuvomme yhteistyökumppaneitamme orgaanisessa maanviljelyssä, opastamme kestävissä viljelystavoissa ja autamme kaikissa viljelyn ja sadonkorjuun eri vaiheissa. Tuemme luomuviljelyä tehtyjen sopimusten mukaan.
Se, että emme itse viljele tarvitsemiamme yrttejä ja kasveja, on tietoinen valinta. Tavoitteenamme ei ole kilpailla, vaan tukea maanviljelijöitä ja heidän järjestöjään sekä yhteisöjään."




Vartalotuotteet ovat niin herkkuja!
Korresin myymälä on pieni ja söpö. Tuotteet ovat tosiaan esteettisesti todella miellyttäviä, ja ne on aseteltu kauniisti esille. Palvelu pelaa, ja juttutuokiomme aikana asiakkaita käväisi useita. Korresilla on myös nettikauppa, josta voi tilata tuotteita. Kannattaa kuitenkin piipahtaa paikan päällä, sillä tietoa tuotteista saa mukavasti, ja läpinäkyvästi. Korres ei lupaa ihmeitä, kuten ryppyjen katoamista. Se lupaa hoitaa ihoa ja hiuksia laadukkaasti ja turvallisesti, mikä on mielestäni mukavampi lupaus kuin ihmeelliset vippaskonstit. Korres tarjoaa ihon- ja vartalonhoitotuotteita, shampoita ja hoitoaineita, väriskosmetiikkaa ja tuoksuja. Myös miestentuotteita löytyy runsaasti. Suosittelen myöskin tsekkaamaan ihanat lahjapakkaukset, ne ovat hauska joululahjaidea.

Saatoin ihastua tähän tuoksuun. 

Sain mukaani myös vähän kotiinviemisiä, mutta niistä kerron lisää myöhemmin. Ensipuraisut on otettu, ja sanonpa vaan, että nam. :)

Onko Korres tuttu? Tykkäätkö?


torstai 4. joulukuuta 2014

Pehmeä cat eye

Hyvin nukutun yön jälkeen olo on freesi, ja jaksaa vähän pakertaa tuon naamankin parissa. Jotenkin kaikki sumuinen ja pehmeä puhuttelee, ja koska en ole juuri päässyt käyttämään Petralta saamaani MACin Veluxe pearl -luomiväriä, päätin vetäistä sumuiset kissansilmät. Helppo ja tosi perus, mutta ah niin ihana. Huulet ovat neutraalit, koska arkipäivä ja silleen.

Ja pirskatti, sanon minä, miten voi olla hankalaa ottaa kuvia kun valo on kalpeaa ja melko olematonta.



Pohjustin luomet, ja sivelin nudea luomiväriä kulmakarvoihin saakka. Piirsin ensin rajat ihan peruskajalilla, ja sen jälkeen maalasin ohuella siveltimellä luomiväriä päälle. Sivellin ei ollut ihan täysin märkä, vaan vähän kostea. Siten jälki on pehmeä. Lisäksi töpöttelin luomivakoon neutraalia ruskeaa.



Iho näyttää kamalalta, mutta sellast se on.


Koska muuten pukeudun mustaan, maalasin kynnet överigilitterillä, kuten tavallista. Sormessa uusi sormusihastukseni Indiskasta.


Rimmel Glitter Bomb -topcoat, 020 Midnight Mistletoe
Seppälä The die for lipstick, 08 Drama Queen
H&M Blusher, Spring flower
MAC Veluxe pearl, A53 Deep Cravings

Semmosta tänään. Mites teille, ootteko nukkuneet? Miten otatte kuvia, kun valoa ei ole? Pitäiskö mun vaihtaa banneri? Kyselyikä.

tiistai 2. joulukuuta 2014

Ah, joulukuu

Valot, kynttilät, oma sänky, (hetkellinen) rauha. Syitä olla kiitollinen, hästäg blessed.

Parasta seinällä: Vertti Teräsvuoren "Suomalaisia Intiaaneja" -sarjan hopinainen. 






Päivän biisi on jumalaisen Sofia Karlssonin Frid på Jord/Gläns över sjö och strand.


Rauhaa ja valoa, kaverit! Toivottavasti kohta tulee lunta eteläänkin.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Prillisilli palaa!

...Sammuttakaa!

No heisulihei, rakkaat. Tauko venähti vähän, tyhmä tyhmä marraskuu ja marrasmasennus. Mutta hei, uusin voimin kohti joulua! Jee! Hyvästi marraskuu, en jää kaipaamaan.

Koska kaikki varmasti jännityksellä odottivat (joo-o) millaiset pleksit tällä kertaa silmilleni nostan, päästän teidät piinasta ja esittelen ne. Tässä, näin:



Ne ovat merkkiä Cheap Monday, ja tykkään kovasti. Isot, hassut ja just mun näköiset (olenhan iso ja hassu!), vaikka aluksi epäilin. Onneksi äiti ja optikko pakottivat.

Korvikset ovat kaukaa Ugandasta. Kiitos, Soila!
Ja näkö on kirkas. Kirka. Hehe.

Päivän musiikkikappale on jotain ihan muuta kuin Kirkaa. Ehkä vähän myötähäpeää herättävä tuotokseni viime joululta, Gabriel's Message. Että glooriaaa vaan.


maanantai 27. lokakuuta 2014

Seuraava Baby Lips?

Kukaan ei ole varmaan välttynyt Maybellinen Baby Lipsiltä? Pitemmittä puheitta totean, että ei kiitos mulle; tuote on ylihypetetty, eikä edes syystä. En ehkä ymmärrä muutenkaan koko jutun juonta, kyseessähän on huulirasva, joka koostuu jostain vaseliinijohdannaisesta.

Mutta sitten tutustuin Hurraw!-huulirasvaan. Tilasin iHerbistä Black Cherry -rasvan, jonka pitäisi antaa vähän sävyä huulille. Ja meikä hurahti, sillä miksipäs ei: siinä on ihana tuoksu, se kosteuttaa oikeasti, se on vegaaninen, sitä ei ole testattu eläimillä ja kaikenlisäksi se on reilu(hkoa) kauppaa!

Black Cherry ei anna superisti sävyä,  mikä oli ehkä lievä pettymys, mutta muutamalla kerroksella saa aikaan mukavan, luonnollisen sävyn. Sellaisen, että huulia on vähän pureskeltu. 



Opin myös, että Hurraw! on tullut Suomeenkin, joten tulevaisuudessa hamstraaminen on helpompaa.

Päivän biisi on itsestäänselvästi ch-ch-ch-ch-ch-ch-ch-ch-cherry bomb!


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

iHerb-haalinta

iHerbissä meinaa aina karata mopedi käpälistä. Meinasi nytkin. Mutta ihan vaan tarpeeseen minä... Ja kun on ekoloogista. Ja halpaa. Ja kyllähän se paketillinen kosmetiikkaa aina piristää ankeintakin päivää.

No mitäs koriin eksyi? Vaikka ja mitä.


Siellä on hennaa ja Deep Steepiä! <3 Kirsikantuoksuinen huulirasva! Aaaaaaa kosmetiikkaaaaaa! <3
  
(Rauhoitu, Fanni!)

Jos haluat kokeilla iHerbiä, mitä vilpittömästi suosittelen, ota tästä alennuskoodi messiin: ZBG986 . Koodilla saat 5-10 dollaria alennusta ekasta tilauksestasi.

torstai 16. lokakuuta 2014

Prillikaupoilla

On taas se aika elämästä, kun pitäis ostaa uudet prillit. Aaggh, sanon minä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pidän rilleistäni niin, etten haluaisi vaihtaa. Ne ovat kuitenkin niin naarmuiset ja näkökin on ikääntynyt sen verran, että pakon (ja äidin) edessä taivun.

Käväisin tänään Specsaversilla koklailemassa erinäisiä blehoja. Nyt kaipaankin sinun apuasi, hyvä lukija/satunnainen vierailija. Mitkä ois parhaat? (Samalla saatte ihailla bloggaajan meikitöntä, ilmeetöntä naamaa. En kehdannut ilveillä, kun yksi mummo katsoi pahasti kuvailujani. Kuvien laatu on muuten ihan HD-tasoa. Onko ihan teiniä puhua kuvien laadusta? Onko tämä sulje jo liian pitkä?)



Kauhea kasa! Omat lempparit ovat ehkäpä numerot 1, 2, 7, 8, 14, 15, 16 ja 17. Numerot 3 ja 18 ovat jotenkin ihanan ysäreitä, mutta ehkä liiankin? Olenko valmis ohuille metallisangoille kaikkien muovivuosien jälkeen? Enpäs tiedä. 

Olisin kiitollinen mielipiteestäsi. 

Ps. Kampaaja ois paikallaan. 

torstai 9. lokakuuta 2014

Huulipunarakkautta, osa 3: Diva

Huulenheitto huulipunista jatkuu! (Hahahahahahaha)

Syksy saa haikailemaan tummien värien perään. Viininpunainen on yksi lempiväreistäni, ja metsästin pitkään täydellistä viininpunaista. Onnekas sattuma, palkkapäivä ja luppoaika, johtivat minut MAC-pisteelle. Alle viisi minuuttia ja myyjän kehut ("Saa sun ihon hohtamaan!") ja plakkarissa oli taas uusi huulipuna, Diva.


Se on matta, ehkä vähän haasteellinen levittää, ei sovi kuivahuuliselle, ja kuulemma tummat sävyt ohentavat huulia. Pah, sanon kaikelle, ja rakastan Divaani. Se todella saa ihoni hehkumaan, ja nyt kun olen punapää, on se todella fierce.


Pieni miinus: ei se ole ihan täysin kestävä; mikrofoni hankaa sen leukaan tosi aistikkaasti.

Päivän biisi on omaa tuotantoani, Breakfast. KLIK. Mee kuntelemaan ja kerro mitä tykkäät. 

torstai 28. elokuuta 2014

Oliko se haaste??

Parempi myöhään, kuin ei silloinkaan! Vastasin Nonnu-Jonnan haasteeseen, jolla tämä heitti meikäläistä miltei kuukausi sitten. Ohops. Kuvituksena otoksia sieltä täältä, lähinnä meikäläisen naamavärkkiä.


1.TOP 5 irtokarkkia jotka valitset aina namupussiisi kun ostat irtsareita
- Vanhat autot
- Värikkäät turkinpippurit
- Halvan lakumatto
- Pandan suklaacrisp
- Niitä värikkäitä pullonmuotoisia, kirpeitä karkkeja

Ai vitsi alkoi tehdä mieli irtokarkkeja. 


2. TOP 5 elokuvaa ja miksi

- Darjeeling limited

Tykkään ihan hirveästi Wes Andersonin elokuvista, ja tämä kolmen veljeksen epäonnisesta henkistymistreissusta Intiaan kertova on niistä lempparini. Kuiva huumori, maisemat, musiikki, näyttelijät, Andersonille ominainen visuaalisuus... Suosittelen kokosydämisesti. 

- Pride & Prejudice (1995 JA 2005)

BBC:n P&P on kirjalle uskollinen ja siinä on paras Mr. Darcy, kun taas Joe Wrightin ohjaamassa versiossa on ihana valo ja soundtrack. Pidän molemmista tasapuolisesti. 

- Intouchables

Ranskalainen elokuva halvaantuneen miehen ja tämän hoitajan suhteesta on ihan todella hyvä: itkettää ja naurattaa. 

- Hotaru no haka (Tulikärpästen hauta)

Tämä anime lähinnä itkettää. En ole koskaan itkenyt mitään elokuvaa niin paljon. 

- TSH-trilogia 

Ei kaipaa selittelyjä, eihän? Jos kuitenkin pari sanaa: Legolas ja Gandalf.


3.TOP 5 hajuvettä

Guerlain: Habit rouge
Stella Mc Cartney: Stella
Kiehl's: Original musk
Armani Prive: Oud royal
Nina Ricci: L'air du temps

Kuva ekalta maskeerauskeikaltani, fyi ;)

4.TOP 5 telkkariohjelmaa ja miksi

-Frendit
Maailman paras tv-sarja. En keksi ainuttakaan sarjaa, jota jaksaisi katsoa uudestaan ja uudestaan, ja jonka hahmot tuntuvat melkein omalta kaveriporukalta. Surullista, tiedän.

-How I Met Your Mother

Paitsi sitten HIMYM. Yhtä hyvä kuin Frendit. PAITSI SE VIIMEINEN JAKSO, MITÄ VITSIÄ. (Haava sarjan loppumisesta on vielä tuore ja vuotava.)

-Kyläsairaala

Olen jäänyt ihan koukkuun tähän brittiläiseen sarjaan. Jokainen aamu alkaa Kyliksellä, ja se on juuri sopivan harmitonta ja turvallista kesälomaviihdettä. Vähän kuin Sydämen asialla ennen.  

-Uusi Sherlock

Benedict Cumberbatch <3

-Modern family
  
Kerrassaan mainio ohjelma: huumori on välillä vinksahtanutta, mutta kuitenkin kilttiä. Hahmot ovat kaikki parodioita, mutta samalla uskottavia. Phil on lempparini. "If you love something, set it free. Unless it's a tiger."



5.TOP 5 asiaa jotka ärsyttävät eniten

- Itsekkyys
- Alentuvuus
- Alkaa tekemään -> Se on "alkaa tehdä", enkä suostu mihinkään muuhun. 
- Huono musiikki
- Räkiminen


En tällä kertaa haasta ketään, oon näissä niin huono. Jos joku kokee halua kuitenkin tulla haastetuksi, tässä 5x5 kyssäriä:

1. 5 parasta asiaa itsessäni
2. 5 asiaa, jota pelkään.
3. 5 kosmetiikkatuotetta, jotka ottaisin autiolle saarelle.
4. 5 lempiruokaani
5. 5 parasta biisiä


Ekstrana vielä kissakuva! Miau!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

THE huulikiilto

En yleensä pidä huulikiilloista, ne ovat tahmaisia ja jotenkin, no, mälsiä. Clarinsin Instant Light Natural Lip Perfector (taas nimihirviö!) on kuitenkin kaikkea muuta.

Sävy Apricot Shimmer
"Korostaa huulten luonnollista kauneutta samalla kun se korjaa, ravitsee ja pehmittää huulia." Se ei ole liian tahmea. Se ei ole liian kiiltävä. Se antaa juuri sopivasti hieman väriä. Se kosteuttaa. Ja se tuoksu on aivan huumaavan toffeemaisen ihana. Väittävät huulten muodon parantajaksi, mutta maalaisjärki jne. Kaikenkaikkiaan mainio tuote minulle, joka kavahdan tahmahuulia ja olen teiniaikoijen Anytime-huulikiillon arpeuttama.


Sain omani Kaisulilta, mutta tuotteen hinta on siinä parinkympin kieppeillä.

Loppuun kysymys/rant/valitus: miksi huulikuvien ottaminen on niin himpskatin hankalaa? Miten joku onnistuu?

torstai 24. heinäkuuta 2014

Pieni tuoksuva historiikki

Siellä täällä olen nähnyt bloggaajien tuoksumuisteloita, ja koska olen helposti villiintyvää sorttia, kastan oman lusikkani haisevaan liemeen. Eli historiaa ja hajuvesiä, lempparijuttujani.

Tuoksuhistoriani on pitkä ja polveileva, enkä edes muista kaikkia käyttämiäni tuoksuja. Nina Riccin L'air du Temps on varhaisimpia tuoksumuistojani. Nyt jo edesmennyt Mummuni käytti aina leerdytaampsia eli tuttavallisemmin kyyhkystuoksua. Ihana tuoksu, jota itsekin yritin jossain vaiheessa käyttää, mutten onnistunut. Ei vaan toimi, varsinkaan kun ovat menneet käsittääkseni reformuloimaan, kuten nykyään tapana (valitettavasti) on.


Ensimmäinen itse ostamani tuoksi oli The Body Shopin Oceanus. Kaihoan sen perään yhä, harmikseni se on lakkautettu. Kun olin 12 ja menin seiskaluokalle, suihkautin ekana koulupäivänä korvani taa Diorin Diorissimoa. Siis mikä olisikaan nuorekkaampaa kuin puuterinen kielotuoksu... Kutosluokalla käytin Dolce Vitaa, myös Dioria. Tuoksumakuni oli aika, hmm, kypsä. Sitten tapahtui jotain, hormonit ehkäpä. Muistaakseni pidin makeista tuoksuista, kuten kaikki muutkin maailman 14-vuotiaat. Yves Rocher oli kova sana, ja käytin iloisesti sekaisin Les Plaisirs Nature -sarjan vadelmaa, kookosta, mansikkaa ja vaniljaa. Myös Boum oli käytössä muutaman kuukauden ajan, kunnes tulin järkiini. Prisman tuoksuosastolta teki tosi hyviä löytöjä, ja ihan varmasti tuoksuni ilahduttivat myös kanssa-asukkeja. (Muistaako kukaan Chupa Chups -tuoksuja? Voi hyvä luoja.)


15-vuotiaana rakastuin päätä pahkaa Stella McCartneyn Stellaan. Se on ainoa teiniaikojen tuoksu, jota rakastan vieläkin palavasti. Stella muutti suhtautumistani hajuvesiin. Aloin janota laatua. Prisman tuoksuosasto ei enää kelvannut. Tuoksukokoelma alkoi karttua.

Marc Jacobsin Daisy tuli mukaan kuvioihin 18-vuotiaana, sitäkin käytin useita pulloja. Nuuhkaisen Daisya aina, kun haluan kokea aikuistumisen huolettomuuden (hahahahahaha!). Vihreät tuoksut eivät ole meikäläisen heiniä (no pun intended) mutta Elizabeth Ardenin Green tea on löytänyt tiensä tuoksuhyllylleni. En tiedä miksi. Parikymppisenä, eli Green tean aikoihin, käytin myös Calvin Kleinin Onea. Silloin myös Kenzon Summer oli ihana, kunnes ihoni kemiat muuttuivat.


Viimevuosien suuret suosikit ovat olleet halpiainen Yves Rocherin Vanille Noire, Kiehl'sin Original Musk, saman talon Orange flower & Lychee sekä Guerlainin Habit Rouge.


Nyttemmin laatuvaatimukseni ovat yhä vain tiukentuneet. Makuni on ehkä vähän kypsempi. En ajattele tuoksuja talokohtaisesti, mutta kyllähän Guerlainissa ja The Body Shopissa on lievä sävyero. Pidän enemmän ensin mainitusta. Välillä on hyvä löystää sitä nutturaa, ja todeta, että edullisestikin voi saada hyviä tuoksuja. Ja ympyrä on alkanut sulkeutua, sillä Diorin Dolce vita on taas todella ihana.

Tuoksuihin liittyy niin paljon muistoja, että niihin on vaikea suhtautua vain tuoksuina. Tulen aina rakastamaan L'air du tempsia, ikävöimään Spice Girls -deodoranttia, ja kavahtamaan teini-iän yltiömakeita esanssituoksuja.
Etsin vielä sitä "the hajuvettä", mutta en valita etsikkoaikaani. Tämä tutkimusretki on mitä miellyttävin!

Nyt toiveissa siintävät ainakin:

Armani Prive Oud Royal (hintansa vuoksi jääkin haaveeksi!)
Dior Dolce Vita
Guerlain L'Heure Bleue ja Mitsouko
Lush Karma
Boucheron Trouble

Millaisia tuoksumuistoja sinulla on, hyvä lukijani? Haluan kovasti tietää!:)

maanantai 23. kesäkuuta 2014

And it was all Yellow


Kirppislöytö! Keltainen on lempivärini, ja olen tunnetusti tosi kotiseutuylpeä (hahahahahaha) joten mikä olisikaan täydellisempi pari varastetulle lainatulle keltaiselle Rauma-anorakille kuin keltainen Rauma-collegepaita. Ensimmäinen löytöni kirpputori Nostalgiasta, muuten. Paita tosin kutistui pesussa, höh, mutta se on silti niin älyttömän kamalan hieno, etten tahdo kestää. Et voila, tässä se on:



Lämpenettekö? 

Päivän biisi, niin, se on Lauluyhtye Jungmannien "Merimiäste läksilaul" joka saa meikäläisen aina tosi emotionaaliseksi. Hiiluvee, haaluvee.

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Yohannus

 
Olipahan mukava juhannus! Leppoisaa oloa, perhe ja ruokaa. Kesän joulu!






Toki vähän on valitettava, suomalaisia kun ollaan jne: lämpö ei hellinyt, ja illalla piti oikein pukeutua takkiin ja paksuun huiviin. Ja silti paleli. No, hyvä tilaisuus esitellä tämän hetken vaatelempparit. Perushommia, niinkuin aina. Täydellisen collegepaidan metsästys päättyi, kun löysin niitä kolme. Sivupolkuja, sori.

Pliis, Mr.Weatherman, tuo jo kesä. 


Päivän kipale on Miriam Stockleyn iki-ihana "Perfect day." Petteri Kaniini -fanit tietää.


Toivottavasti oli kiva juhannus teilläkin!